Kuukausi: heinäkuu 2005

  • Radio Hamia vapaalla tyylillä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tilapäisiä paikallisradioita on ollut Suomessa kaupallisen radiotoiminnan alkuvuosista 1980-luvulta asti. Yksi vanhimmista ja tunnetuimmista väliaikaisasemista on Suomen Radioamatööriliiton Radio Hami, jonka aallot loiskivat tänä vuonna Lopen Räyskälässä Kanta-Hämeessä. Radio Hami on ollut perinteisesti äänessä radioamatöörien kesäleireillä. Lähetys kesti tällä erää neljä päivää alkaen torstaina 21. heinäkuuta puoliltaöin ja päättyen sunnuntaina 24. heinäkuuta puolenpäivän aikoihin.

  • Meriradio 89,0 MHz

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tehoa uudella jaksolla Meriradion lähetysauto Vahdon markkinoilla kesällä 1994. Syksy 1990 toi muutoksia Meriradioon. Asema oli toiminut kesän Naantalissa ja palkannut uusia radioääniä ohjelmien toimittajiksi. Auran Aalloilta tutut Kauko Leinonen ja Antti Korhonen liittyivät Meriradion miehistöön Vintolan hankittua radion itselleen. Molemmat kuitenkin palasivat Auran Aalloille kesän 1990 jälkeen. Velkuan lähettimeen saatiin viimein lisätehoa, mutta edellytyksenä…