Harju & Pöntisen ruutuaika lisääntyi

kirjoittanut

kategoriassa

Antennivälitteisen television kanavapaikalla 14 lähettävä IskelmäTV Harju & Pöntinen on alkanut jälleen näkyä ympärivuorokautisesti. Kanavapaikalla aiemmin näkynyt SBS:n Iskelmä-radiokanava on lopettanut lähetykset digit-tv-verkossa. Kanavat ovat alkukesään asti jakaneet ohjelma-ajan niin, että Iskelmä on lähettänyt kello 6.00-18.00 ja Harju & Pöntinen kello 18.00-6.00. Iskelmä jatkaa lähetyksiä FM-taajuuksilla ja netissä, jossa kuuntelijamäärät ovat kasvaneet.

SBS ja IskelmäTV Harju & Pöntisen omistaja Kevyt Kanava Oy sopivat parisen vuotta sitten, että kanavapaikan ohjelma-aika jaetaan. Siihen saakka molemmat olivat lähettäneet omilla kanavapaikoilla. Kapasiteettipulan takia kanavat lyöttäytyivät yhteen, jolloin lähetyksen teknistä laatua voitiin parantaa.

IskelmäTV Harju & Pöntinen näkyy C-kanavanipussa, jonka näkyvyysalue on lähes valtakunnallinen. Kevyt Kanava Oy:n toimitusjohtaja Hannu Harjun mukaan iskelmämusiikkia esittävän kanavan on toivottu näkyvän myös päivällä.

– Olemme koko ajan saaneet kovasti palautetta ja toiveita laajentamisesta takaisin koko päiväksi, joten nyt vastaamme niihin toiveisiin. On mielenkiintoista nähdä, miten katselijalukemat muuttuvat muutoksen myötä. Finnpanelin tv-mittarin tuoreimmat lukemamme olivat 611 000 eri katselijaa kuukauden tutkimusjakson aikana, keskimääräisellä viikolla 310 000 eri ihmistä ja keskimääräisenä päivänä 97 000 suomalaista, Harju kommentoi.

SBS:n ohjelmajohtaja Ari Ojala kertoo, että Iskelmä-radio jatkaa ulalla ja nettistriiminä.

– Katsoimme, että nettikuuntelijoiden määrä on lisääntynyt uusien mobiilisovellusten ansiosta, mutta toisaalta tv-kanavallamme katsojamäärät ovat olleet vähäiset, Ojala tarkentaa.

Vain antenni-tv-verkossa toimiva IskelmäTV Harju & Pöntinen haluaa laajentaa tavoittavuuttaan FM-taajuuksille Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Kanavan taustayhtiö on jättänyt aiheesta lausunnon liikenne- ja viestintäministeriölle.

Mediamonitori

 


Kommentit

15 vastausta artikkeliin “Harju & Pöntisen ruutuaika lisääntyi”

  1. Risto Joutjärvi avatar
    Risto Joutjärvi

    Kysyisin onko siellä Elämässä mukana cd levy kun ihmisten toiveita levyltä ei kuulu vaikka laittavat toiveita sisään. Lähetetty kyllä on. levyllä Esim. Kari Vepsä Revontulien alla (toivottu useimmin)ja Jannika B Kynsi lakattu, sekä Tarja Lunnas Kultainen. ym.

  2. terttu salo avatar
    terttu salo

    miksei kaapeli antennin kautta saa harju & pöntistä. tykkäsin kuunnella kanavaa. nyt on tylsää!!!!

  3. Olen myös toivonut ”pinnalla” olleita kappaleita, mutta jostain syystä H&P pyörittää ko. artistin vanhoja kappaleita. Toivoisin, että voisi hieman päivittää biisilistaa… Musiikkimaailma elää eteenpäin, toivottavasti myös H&P!

    Loistava kanava, josta pidän. Mutta takaiskujakin on tullut…

  4. Asser Virtanen avatar
    Asser Virtanen

    Miksi Harju & Pöntinen ei kuulu elisan kaapeliin Kotkassa tämä ohjelma oli vaimolleni parasta terapiaa. Miksi se poistettiin paras musiikkiohjelma mitä tarjolla on ja paras minne voit omia toiveitasi laittaa

  5. Asser Virtanen avatar
    Asser Virtanen

    Minne hävisi kaapeli tv:stä Harju & Pöntinen musiikkiohjelma parasta mitä on tarjolla Kotkassa muuttui Elisa operaattoriksi niin ohjelmat huononi ei vanhemmat ihmiset haluu mitää ulkolaisia renkutuksia kunnon kotimaista musaa sen olla pitää

  6. Marja-Leena Hakala avatar
    Marja-Leena Hakala

    Kysyisin, miksi täällä Lopella antenitaloudessa ei enää näy harju&Päntinen musiikkikanava. Onko se lopetettu? Ennen oli kanava 14. Kiitos vastauksesta.

  7. Otto Metsähukala avatar
    Otto Metsähukala

    [quote name=”Marja-Leena Hakala”]Kysyisin, miksi täällä Lopella antenitaloudessa ei enää näy harju&Päntinen musiikkikanava. Onko se lopetettu? Ennen oli kanava 14. Kiitos vastauksesta.[/quote]
    H&P on siirtynyt tänään kanavapaikalle 17. Kanavapaikalla 14 aloittaa 10. marraskuuta uusi Hero-kanava.

    http://www.nelonenmedia.fi/2014/10/hero-aloittaa-10-marraskuuta-kanavapaikalla-14/

  8. Pertti Paalanen avatar
    Pertti Paalanen

    Milloin saamme netinakautta naattia lähetyksistänne. Toivomus olisi pikaisesti, sekä lisää levyjä. Turhan usein usein tilanne ettei toivottua kappaletta löydy miltään artistilta.

  9. Kuusniemi Olavi avatar
    Kuusniemi Olavi

    Saisiko kuvaan bittisuihkua ihan vähän lisää kun ei saa kirjoituksesta selvää.
    Kello aikaan.

  10. aki mäkinen avatar
    aki mäkinen

    Anja-tanko on Jaska Mäkysen elämäni nainen
    muistaakseni on sieltä soitettu?

  11. nunu68 avatar

    Mukavaa kun on sellainenkin kanava, josta voi kuunnella vanhempaa musiikkia. Radio kanavat soittaa jatkuvasti uusia kappaleita, listaa joka jatkuu jatkuu päivästä toiseen. Samat ”sekin” kappaleet soi illakin kaksi jopa kolme kertaa tunnissa, mieletöntä.
    Hyvä harja&pöntinen, tule nettiin kans. 🙂

  12. kari berggren avatar
    kari berggren

    heippa, tosi mukavaa musiikkia aikuiseen makuun. kuunnellaan joka päivä. ainoa mikä ohjelmassa ärsyttää on kun se vietävän runkkari ei lähde juhlimaan ihmisten kanssa vaan jää soittelemaan ”poikamiehen halutuimmalle puhelinlinjalle” sanokaa nyt ihmeessä sille mainostajalle, että pyytää joltain sanasepolta parempaa runoutta. ei kai mainoksen ole tarkoitus ärsyttää vaan ohjata positiiviseen ostokseen!.

  13. Seppo Pänkäläinen avatar
    Seppo Pänkäläinen

    Hei! Ei näy täällä ”susirajalla”, vaikka kuinka antennia kääntäis. Koli ei näy, ollaan aivan näkyvyysalueen etelärajalla.Kiihtelysvaaran antenniin pitäis saada kanava näkymään. Näkyvyyttä oli 1,5 vuotta sitten. Ois mukava kuunnella iltaisin hyvää kotimaista iskelmää, eikä katsoa eri kanavien väkivaltasarjoja.

  14. kari berggren avatar
    kari berggren

    Heippa. Voisiko tuo teidän Raili juontaja palauttaa mieleensä, että suomenkielessä painotus EI ole sanan viimeisellä tavulla. (sama puhevika on myös toisella naisjuontajalla). Kun kuitenkin ollaan yleisillä radio- ja tv-taajuksilla ihmisiä viihdyttämässä pitäisi tuon puhekielen olla kunnossa! Kiitos hyvästä musiikista vaikka se onkin vanhaa (tai ehkä sen vuoksi).

  15. Ei muuten näy Soneran kaapeli TV:ssä. Selvitin tätä tänään. Elisalla näkyy kanavalla 17. Prrrr! Sonera saa jäädä ja meille ostetaan harava katolle 🙂