The Voice uudistaa ilmeensä

kirjoittanut

kategoriassa

The Voice -logoSBS Median omistaman The Voicen ilme uudistuu 3. syyskuuta. Brändin logo pysyy samana, mutta visuaaliset elementit logon ympärillä muuttuvat. Lisäksi elementit sijoitetaan jatkossa The Voicen kaikkiin medioihin. Seuraavaksi kanavalla on edessään äänimaailman uudistus yleisön avustuksella. Uuden ilmeen toteutuksesta vastaa desingtoimisto Mozo.

– The Voice on aikuisille naisille suunnattu viihdemedia, mutta aikaisempi ulkoasu ei ole vastannut täysin tätä imagoa. Uusittu naisille suunnattu ilme korostaa keveyttä, sekä erottuu muista. Jatkossa kanavan ilme mukautuu meneillään olevan vuodenajan mukaan pysyen näin tuoreena pitkään, kommentoi The Voicen ohjelmajohtaja Rami Saaristo.

The Voicen tarjonnassa esimerkiksi verkossa aikaisemmin hallinneiden musiikki- ja viihdeuutisten viereen halutaan tuoda jatkossa selkeämmin naisväestölle suunnattua lifestyle-sisältöä, kuten muodista, kauneudesta, perhesuhteista, kodista sekä terveys- ja hyvinvointiaiheista kertovaa sisältöä. Musiikki ja viihde halutaan yhä säilyttää, mutta niiden alleviivaus lopetetaan. Musiikki- ja viihdeuutisia ei enää Voicen taajuuksilla kuulla, vaan tilalle tuotetaan enemmän edellä kuvailtuja lifestyle-juttuja.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “The Voice uudistaa ilmeensä”

  1. Radio - wanha avatar
    Radio – wanha

    Toivottavasti uudistaa myös soittolistaansa, ei jaksa kuunnella samoja Lady Gagoja ja PNMMP:itä yötäpäivää.