Yhdeksän hakijaa E-kanavanipun ohjelmistoluville

kirjoittanut

kategoriassa

LVM-logoTammikuun lopussa haettavaksi julistettujen antenniverkon televisiotoimilupien hakuaika päättyi maanantaina iltapäivällä. Liikenne- ja viestintäministeriö sai määräaikaan mennessä hakemuksia yhdeksältä eri yritykseltä. Valtioneuvoston on tarkoitus myöntää kevään aikana kaksi ohjelmistolupaa E-kanavanippuun, jonka näkyvyysalueella asuu noin 90 prosenttia väestöstä.

Kanavanippuun E varattiin syksyn 2006 toimilupakierroksella kapasiteettia kahdelle Ruotsin television SVT-kanavalle, mutta toimiluvan saanut Yleisradio on välittänyt vain yhdistelmäkanava SVT Europan ohjelmaa. Yleisradio on lisäksi siirtänyt SVT Europan lähetykset kanavanippuun A. Yksikään toimilupaa nyt hakeneista yrityksistä ei aio välittää Ruotsin television ohjelmistoja, vaikka valtioneuvosto on luvannut antaa etusijan sitä suunnitteleville.

Ohjelmistoluvat myönnetään enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Yrityksen tulee aloittaa ohjelmatoiminta kuuden kuukauden kuluessa toimiluvan saamisesta. Lisää toimilupia on tulossa haettaviksi lähitulevaisuudessa, kun täysin uuden F-kanavanipun käyttöönotto lähenee.

Ohjelmistolupaa E-kanavanippuun hakivat seuraavat yritykset, kanavanimet suluissa:

BBC World News Limited (BBC World News)
Discovery Communications Europe Limited (Animal Planet)
Eurosport SA (Eurosport 2)
Family Channel Oy (SuomiTV)
MTV Oy (MTV3 AVA, MTV3 Scifi)
MTV Networks Europe (MTV Nordic, nykyisen toimiluvan laajennus)
Parsifal International AB (Suomi Sport)
Sanoma Television Oy (LIV)
The Walt Disney Company Limited (Disney Channel, nykyisen toimiluvan laajennus, Playhouse Disney)

Mediamonitori