Nelonen Median televisioperhe saa uuden jäsenen

kirjoittanut

kategoriassa

Liv-logoMaksuton televisiotarjonta kasvaa jälleen ensi helmikuussa, kun Nelonen Media käynnistää uuden Liv-lifestyletelevisiokanavan ystävänpäivänä. Livin lähetykset näkyvät kaapeliverkoissa kattaen noin 1,3 miljoonaa kotitaloutta. Lisäksi kanavan maanpäällisestä jakelusta on jätetty Viestintäministeriöön toimilupahakemus. Liv tarjoaa tuoretta varta vasten hankittua ohjelmaa aamusta puoleen yöhön.

– Maailmalla lifestyle-kanavia on viime vuosina syntynyt paljon, mutta Suomesta sellainen on vielä puuttunut. Olemme tehneet paljon taustatyötä ja todenneet, että tällaiselle kanavalle on tarvetta. Ihmiset haluavat viihtyä omassa nahassaan ja tehdä jokapäiväisestä elämästään mahdollisimman onnellista. Liv kannustaa ja inspiroi nauttimaan tästä päivästä. Nimi uudelle kanavalle löytyi helposti. Haimme myönteistä ja dynaamista nimeä, joka kuvastaisi kanavan sisältöä mahdollisimman hyvin. Liv oli selkesti paras vaihtoehto, kanavan vastaava tuottaja Katja Santala toteaa.

– Nelonen Median kasvu perustuu monikanavastrategiaan, jossa pääkanava Nelonen toimii vahvana lippulaivana. Kohdistetummilla kanavilla haetaan pirstoutuneilta yleisömarkkinoilta kaupallisesti kiinnostavia katsojasegmenttejä, joita myydään mainostajille. JIM on ollut erinomainen esimerkki menestyvästä kohderyhmäkanavasta, kertoo Nelonen Median kanavajohtaja Pirjo Airaksinen.

Hukala.net