Nuorten naisten tv-kanava käyntiin joulukuussa

kirjoittanut

kategoriassa

Nuorille naisille suunnattu televisiokanava TLC rantautuu Suomeen joulukuun ensimmäisenä päivänä. Vapaasti katsottavan kanavan taustalla on Discovery Networks. Yhtiöllä on Suomessa televisiokanavat Frii, Kutonen ja TV5.

Uuden kanavan kerrotaan olevan värikäs, energinen ja täynnä mahdollisuuksia. Ohjelmistoon kuuluu yllättäviä elämäntarinoita, häähaaveilua, herkuttelua jamuotia. Joulukuussa kanavalla nähdään komediaelokuvia ja vaikeista elämäntilanteista kertovia dokumenttisarjoja.

– Discovery Networks jatkaa uuden kanavan myötä kasvuaan. Olemme innoissamme, kun pääsemme tuomaan Suomeen maailman tunnetuimman nuorille naisille suunnatun kanavan, kertoo Discovery Networks Finlandin ohjelmajohtaja Katja Santala.

TLC löytyy 1. joulukuuta alkaen kanavapaikalta 18.

Mediamonitori – Discovery Finland