Viestintävirasto-logoViestintävirasto avaa syyskuun ensimmäinen päivä neuvontapuhelimen, josta saa ohjeita television kanavahaun tekemiseen UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkossa toteutettavien taajuusmuutosten aikana. Vastaanottimen kanavahaku on tehtävä uudelleen, kun omalla alueella toteutettavat muutokset on saatu valmiiksi. Useimmat vastaanottimet suorittavat kanavahaun automaattisesti, kun kanavahaku käynnistetään. Jotkin televisiot saattavat vaatia tehdasasetusten palauttamisen ennen kanavahaun tekemistä.

Mikäli kanavahaun tekemisessä esiintyy ongelmia omalla alueella toteutettujen taajuusmuutosten jälkeen, kannattaa olla yhteydessä Viestintäviraston neuvontapuhelimeen.

Vastaanottoa koskevissa ongelmissa apua antaa lähetysverkkoa ylläpitävä operaattori. Operaattorin tehtävänä on selvittää lähetysverkkoihin, antennijärjestelmiin, lähetysverkon näkyvyys-, ja kuuluvuusalueen sekä vastaanotto-ongelmiin liittyviä asioita.

Taajuusmuutokset toteutetaan alueittain vuosien 2015-2016 aikana. Tämän vuoden aikana muutokset toteutetaan Pohjois-Suomessa Kuusamon, Kajaanin, Sotkamon, Rovaniemen sekä Oulun alueella sekä Joensuussa Kiihtelysvaaran lähetysasemalla.

Taajuusmuutoksien aikatauluista kerrotaan Digitan ylläpitämällä Taajuusmuutos.fi-verkkosivustolla.

Taloyhtiöt ovat velvollisia tiedottamaan asukkaille ajankohdasta, jolloin television kanavahaku on tehtävä uudestaan. Omakotitaloissa television kanavahaku on tehtävä muutostöiden jälkeen. Taajuusmuutokset koskevat Digitan operoimaa antenni-tv-verkkoa, joka kattaa valtaosan Suomen antennitalouksista.

Taajuusmuutokset johtuvat antennitelevisioverkon 700 megahertsin taajuusalueen siirtymisestä langattoman laajakaistan käyttöön vuoden 2017 alussa.

Mediamonitori - Viestintävirasto

Aiheen kommentointi on lukittu. Uusia kommentteja ei oteta vastaan.

Twitter