Mestareiden liiga pois Yleltä

kirjoittanut

kategoriassa

Yle TV2 -logoYle loepettaa jalkapallon Mestareiden liigan otteluiden esittämisen uuden sopimuskauden alkaessa syksyllä 2015. Ylen tarjous tv-oikeuksista hylättiin. Jatkossa tv-oikeudet ovat Suomessa kaupallisella toimijalla. Käynnissä oleva kausi näytetään suunnitellusti Yle TV2:lla ja Yle Areenassa kesäkuussa pelattavaan Mestarien liigan finaaliin asti.

– Olisimme halunneet jatkaa Mestarien liigan näyttämistä, mutta kaupalliset toimijat vetivät pidemmän korren. Emme halunneet osallistua epäterveeseen hintakilpailuun, koska se olisi ollut vastuutonta, kommentoi Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen.

Yle on esittänyt Mestareiden liigaa vapaasti katsottavilla kanavillaan muutaman vuoden taukoa lukuunottamatta liigan perustamisesta eli vuodesta 1992 lähtien. Lähetyksiä seuraa parhaimmillaan yli puoli miljoonaa jalkapallon fania.

– Toivottavasti suomalaiset jalkapallofanit saavat jatkossakin nauttia laadukkaasti televisioiduista jalkapallolähetyksistä, Pokkinen toteaa. Hänen mukaansa Yle ei hylkää jalkapalloa Mestareiden liigan poistumisen myötä. Huuhkajien ja Helmarien otteet, seuraavat EM-kilpailut sekä kotimainen liiga näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla.

Yle välittää talvilajit kahdeksana eri kokonaisuutena kevään aikana. Talvikausiputki käynnistyy 15. tammikuuta lumilautailun ja freestylen MM-kilpailuilla Itävallasta ja päättyy maaliskuun lopulla taitoluistelun MM-kilpailuihin Shanghaihin. TV2:n Talvistudio pyörii 3.2.-15.3. lähes päivittäin alppihiihdon, hiihdon sekä ampumahiihdon ympärillä.

Mediamonitori – Yle