LVM-logoPohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus kasvoi viime vuonna kotimaisten ohjelmien kustannuksella, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön tuore selvitys. Pohjoisamerikkalaisten ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 45 prosenttia, kotimaisten ohjelmien osuus oli 32 prosenttia. Myös Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa tuotettujen ohjelmien osuudet pienenivät. Pohjoismaat kattoivat tarjonnasta neljä prosenttia, muu Eurooppa 16 prosenttia.

Suomalainen televisiotarjonta 2013 -raportin mukaan kotimaisia televisio-ohjelmia esitettiin runsaasti Yleisradion kanavilla. Kaupallisista kanavista eniten kotimaista tuotantoa esittivät MTV3 ja Kutonen.

Opetus- ja kulttuuriministeri Krista Kiuru pitää kotimaista tuotantoa edelleen tärkeänä osana televisiotarjontaa.

– Esimerkiksi Yleisradion ohjelmistosta yli puolet on kotimaista, mikä osaltaan turvaa monipuolisen ja laadukkaan tarjonnan myös jatkossa.

Televisiolähetysten siirtyminen tulevina vuosina teräväpiirtolähetyksiin avaa uusia mahdollisuuksia ja vapauttaa tarjolle lisää kanavapaikkoja.

Suosituimmat ohjelmaluokat vuonna 2013 olivat tosi-tv ja ulkomainen fiktio. Tosi-tv:n osuus kasvoi kaikista lähetetyistä ohjelmista viidenneksestä lähes neljännekseen. Ulkomainen fiktio kasvatti osuuttaan muutamalla prosentilla ollen nyt 21 prosenttia.

Kolmanneksi suosituin ohjelmaluokka oli viihde ja kevyt musiikki kymmenen prosentin osuudella. Sen osuus on laskenut neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös asia- ja ajankohtaisohjelmien osuudet laskivat hieman. Kotimaisen fiktion osuus oli niin ikään laskussa. Muiden ohjelmatyyppinen osuudet säilyivät kutakuinkin ennallaan.

Ohjelmatyyppien perusteella arvioituna tarjonnaltaan monipuolisimmat kanavat ovat Yle TV2, Yle Fem ja MTV3. Vuoden 2013 kolmentoista tv-kanavan ohjelmatarjonta oli keskimäärin 1429 tuntia viikossa, eli yli 204 tuntia vuorokaudessa. Tarjonta kasvoi edellisvuoteen nähden 75 viikkotunnilla.

Tarkastelussa olivat mukana Ylen TV1, TV2, Fem sekä Teema. Kaupallisista mukana olivat MTV3, Sub, MTV3 AVA, Nelonen, Jim, Liv, TV5, Kutonen sekä FOX.

Mediamonitori - LVM

Aiheen kommentointi on lukittu. Uusia kommentteja ei oteta vastaan.

Twitter

Facebook-ryhmä