Radioiden lupaehtoihin muutoksia

kirjoittanut

kategoriassa

LVM-logoEnsi vuoden alussa voimaan astuvat radiotoimiluvat sisältävät joitakin muutoksia nykyisiin lupaehtoihin verrattuna. Radioiden paikallisuus halutaan edelleen turvata kirjaamalla lupateksteihin vaatimukset uutis-, urheilu-, keskustelu- tai muita kuuluvuusalueen asioita käsittelevien ohjelmien lähettämisestä. Sen sijaan nykyiset prosenttiosuuksiin perustuvat vaatimukset poistuvat.

Paikallisradioiden lupiin lisätään vaatimus oman itsenäisen ohjelmiston lähettämisestä vähintään tunnin verran arkisin kello 6-18 välillä. Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvos Asta Virtaniemen mukaan tällä pyritään yksinkertaistamaan lupaehtojen valvontaa.

– Prosenttimääriin perustuvien ehtojen noudattamista on ollut vaikeaa valvoa, joten lupaehtoihin tehtiin tarkennuksia, Virtaniemi kertoo.

Radioalaa talven aikana puhuttanut niin sanottujen 50 watin lupien kohtalo on toistaiseksi avoin. Virtaniemen mukaan asiaa pohditaan parhaillaan Viestintävirastossa.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Radioiden lupaehtoihin muutoksia”

  1. Voivatkohan tahot,jotka hakivat lupia, mutta eivät saanet valittaa tehdyistä päätöksistä? Lisäksi kysyisin, miten tätä tunnin paikallista lähetysaikaa valvotaan?
    Ja eikö tämä tarkoita sitä, että kun joku radio joka täyttää paikallisesti tuon ehdon, mutta joka on saanut/kahminut lupia
    vierailta paikkakunnilta/kaupungeista satojen kilometrien päästä pääpaikasta ole velvoitettu järjestämään arkisin ohjelmaa myös tuon säännön perusteella näiltä sivupisteiltään paikkakunnittain?
    Lisäksi ihmettelen, miten joku julkisten tilinpäätöksien mukaan erittäin huonot taloudelliset resurssit omaava radio voi saada luvan noinkin pitkälle kaudelle ja esim. samaa lupaa anova AAA-luokkaan kuuluva jää ilman? Kyllä tuntus järkevältä, että noista päätöksistä tällaisessa tapauksessa voisi valittaa :-*