Yle Klassinen omistaa vuorokauden suomalaiselle musiikille

kirjoittanut

kategoriassa

Yleisradion digitaalinen klassisen musiikin kanava Yle Klassinen soittaa pelkästään suomalaista musiikkia kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä ja suomalaisen musiikin päivänä perjantaina 8. joulukuuta. Kanava alkaa soittaa suomalaista, kotimaisten esittäjien musiikkia Aamuklassisella perjantaina kello 6. Kotimaisen musiikin teemavuorokausi päättyy seuraavana aamuna Yöklassisen loppuun kello 6.

Juhlapäivänä lähetetään muun muassa kaikki Sibeliuksen seitsemän sinfoniaa sekä runsaasti Radion sinfoniaorkesterin tuotantoa Yleisradion kantanauhoilta.

Sibeliuksen ohella ohjelmistossa soi esimerkiksi Einojuhani Rautavaaran, Helvi Leiviskän, Taneli Kuusiston, Aulis Sallisen, Erik Bergmanin ja Bernhard Henrik Crusellin sävellyksiä.

Yle Klassinen lähettää internetissä, mutta sen ohjelmistoa voi kuunnella joka päivä Yle Radio 1:ssä kello 23.10 alkavassa Yöklassisessa sekä arkisin kello 13-14.

Mediamonitori