Espoon taajuuslupa herättää kiinnostusta

kirjoittanut

kategoriassa

Radio City -logoYksittäinen pääkaupunkiseudun paikallisradiolupa kiinnostaa radioalan toimijoita. Espooseen varattua taajuutta 99,4 MHz voi hakea 15. elokuuta mennessä. Valtioneuvosto julisti taajuuden haettavaksi kesäkuussa. Toimilupa uudelle radiolle on tarkoitus myöntää syksyllä. Lupa on voimassa muiden kaupallisten radioiden tapaan ensi vuoden loppuun.

Taajuudella tilapäisesti parin kesän ajan toiminut Radio City on yksi luvan tavoittelijoista. Radio Cityä tuottava SBS Media aikoo hakea tällä hetkellä vain internetissä lähettävälle asemalle pysyvämpää lupaa. Cityn kolmen kuukauden mittainen ohjelmistolupa päättyi tämän kesän osalta juhannusviikolla.

Radio City aloittaisi lähetykset välittömästi luvan voimaanastumisen jälkeen. SBS Median sisältöjohtaja Jussi Suvanto kertoo, että SBS on valmis palkkaamaan juontajia ja toimittajia uudelle kanavalle, joka noudattaisi muiden SBS:n Cityradioiden tavoin classic rock -formaattia.

– Pidempiaikasen luvan saaminen olisi yhtiömme kannalta merkittävää. Pidempi lupa ja panostus hyvään sisältöön kasvattaisivat entisestään lyhyilläkin luvilla saatuja hyviä kuulija- ja myyntilukuja, Suvanto kommentoi.

Myös Järviradio aikoo hakea toimilupaa taajuudelle 99,4 MHz. Järviradio on kuulunut parin vuoden ajan Helsingissä taajuudella 105,5 MHz, mutta kyseessä on ollut Viestintäviraston myöntämä tekninen radiolupa. Sen suurin sallittu teho on 50 wattia, mikä rajoittaa kuuluvuutta tiheään rakennetulla pääkaupunkiseudulla. Kilowatin tehoinen lähetin Digitan Espoon mastossa kiinnostaa Järviradion ohjelmapäällikkö Markku Mäenpäätä.

– Tarkoituksemme on tarjota taajuudella monipuolista kulttuurisisältöä, sillä 90 prosenttia maamme korkeakulttuurista tapahtuu Helsingissä, Mäenpää painottaa.

Toimilupa edellyttänee paikallisen ohjelman tuottamista taajuudelle. Teknisellä luvalla Helsingissä toimiva Järviradion lähetin on voinut lähettää samaa ohjelmaa kuin Järviradion Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen taajuudet. Paikallistoimituksen perustaminen ei pelota Mäenpäätä.

– Meille on selkeää kysyntää ja kanavamme on tullut jo tutuksi pääkaupunkiseudulla. Kontaktit on luotu, joten paikallisohjelmien tekeminen ei tuota ongelmia, Mäenpää vakuuttaa.

Järviradio aikoo toteuttaa lähetykset freelancer-pohjalla hyödyntäen muun muassa Helsingin mediaoppilaitosten opiskelijoita ja pääkaupunkiseudulla asuvia toimittajia.

Taajuuden hakijoiden joukkoon on liittymässä myös tanssimusiikkikanava Radio KLF. Lopulliset hakijayhtiöt selviävät hakuajan umpeutuessa elokuussa.

Mediamonitori