Gramex ja kaupalliset radiot nettisopuun

kirjoittanut

kategoriassa

Gramex-logoKaupallisten radioiden edunvalvontaliitto RadioMedia ja tekijänoikeusjärjestö Gramex ovat tehneet puitesopimuksen musiikin Internet-jakelun tekijänoikeuskorvauksista. Sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun. Uuden puitesopimuksen mukaiset musiikin tekijänoikeuskorvaukset koskevat 49 kaupallista radiokanavaa, jotka kuuluvat RadioMediaan.

Neuvottelut kaupallisen radion nettijakelun tekijänoikeuskorvauksista aloitettiin kesäkuussa 2009, kun RadioMedia ja Gramex sopivat useita vuosia kestäneen kiistansa musiikin ULA-jakelun korvauksista. Radionkuuntelijoille uusi sopimus merkitsee lisää mahdollisuuksia kaupallisen radion kuunteluun. Nyt yhä useammat kaupalliset radiokanavat uskaltavat avata lähetyksensä myös internetiin.

– On hienoa, että sopimukseton tila saatiin päättymään ja tältäkin osin päästään normaaliin päiväjärjestykseen, jossa musiikkikorvauksia hoidetaan hyvässä yhteistyössä. Tekijänoikeuskorvaukset ovat yksi merkittävimmistä tulonlähteistä sekä muusikoille että tuottajille, Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila kommentoi.

– Tekijänoikeuskustannukset ovat suuri investointi kaupallisille radioille, ja nyt epävarmuus kustannusten suuruudesta on poissa. Internet on yksi radion luonnollinen jakelukanava ja se on tullut jäädäkseen, RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo.

RadioMedian ja Gramexin tuore puitesopimus nettijakelun tekijänoikeuskorvauksista kattaa myös Yhdysvalloissa tuotetun musiikin. Sen internetradiokäyttö tuli Gramex-korvausten piiriin Euroopassa 14. maaliskuuta alkaen.

Mediamonitori