Radio ELVI aloittaa leiriviikon

kirjoittanut

kategoriassa

Elokuva- ja videoyhdistys Kainuun ELVI ry:n leiriradio aloittaa lähetykset perjantaina 4. kesäkuuta Paltamosta. Radio ELVi lähettää ohjelmaa taajuudella 90,0 MHz Vuokatin radiomaston kautta. Radion studio sijaitsee nuorten viestintäleirillä Paltamon Mieslahdessa, josta ohjelma siirretään lähettimelle linkillä.

Radio ELVI lähetti leiriradio-ohjelmaan ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Noista ajoista radioaseman lähetysteho ja kuuluvuusalue ovat kasvaneet merkittävästi. Viime vuosien tapaan Radio ELVI lähettää yhden kilowatin teholla korkeasta Vuokatin mastosta. Kuuluvuusalue kattaa suurimman osan Kainuusta ja osan Ylä-Savosta.

Nuorten viestintäleiri käynnistyy 5.-6. kesäkuuta, jolloin Radio ELVIn puikoissa on lukuisa joukko nuoria toimittajia. Leiriläiset ovat iältään 10-16 -vuotiaita. Lisäksi leirillä on ohjaajia, jotka ovat yli 18-vuotiaita, muun muassa viestintäalan opiskelijoita.

– Ohjelmat ovat juontajiensa näköisiä ja soitettavasta musiikista 95 prosenttia on kotimaista, luonnehtii leiriradion ohjelmistoa Kainuun ELVI ry:n puheenjohtaja Tanja Korhonen.

Leiriläiset tekevät radio-ohjelmien lisäksi leirilehteä ja nettisivuja sekä videoita. Tänä vuonna nuorten viestintäleiriä seuraa aikuisten viestintäleiri, joka pidetään 11.-13. kesäkuuta. Radio ELVI jatkaa leirin loppuun asti.

Tanja Korhonen näkee viestintäleirin tulevaisuuden hyvänä, sillä internet ei hänen mielestään ole uhka perinteisille medioille. Erityisesti radiota ei netti pysty korvaamaan.

– Internet on meillä apuvälineenä uutisten ja juttuideoiden hankinnassa, mutta netti ei missään nimessä esitä pääroolia leirillä. Pääosassa ovat nuorten omat aivot, Korhonen painottaa.

Mediamonitori