Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteesta halutaan luopua

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi sähköisen viestinnän palvelulain muttamisesta. Hallitus esittää, että radio-ohjelmien siirtovelvoite poistuisi sekä kaapelijakelusta että yhteisantennijärjestelmistä. Esitys ei koske televisio-ohjelmistoja.

Tällä hetkellä kaapeliverkossa velvoitetaan lähettämään Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmat. Yhteisantennijärjestelmien ylläpitäjät, kuten taloyhtiöt, velvoitetaan huolehtimaan Ylen tv- ja radio-ohjelmistojen saatavuudesta. Kaapeliradion käyttäjämäärä on vähäinen, ja lisäksi kaapeliradiovastaanotolle on olemassa helppoja vaihtoehtoja

Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että kaapelijakelun poisto ei heikennä vaaratiedotteiden saatavuutta merkittävästi. Ylen vaaratiedottaminen toteutetaan monikanavaisesti, sillä vaaratiedotteet välitetään radiossa, viranomaisen vaatimuksesta televisiossa ja 112 Suomi -mobiilisovelluksessa.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää myös, voisiko television ja radion ohjelmistotoimilupiin puuttua kansallisen turvallisuuden perusteella kansalaisten perusoikeudet huomioiden. Esillä on myös muita muutostarpeita, kuten sähköisen viestinnän palvelulain muutoksenhakusäännösten toimivuus. Lausuntojen viimeinen jättöpäivä on 2. lokakuuta. Radio-ohjelmistojen siirtovelvoitetta koskevan mutoksen soveltaminen on suunniteltu alkavaksi alkuvuodesta 2024.

Mediamonitori – LVM

Aiheesta muualla: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta