Pääkaupunkiseudulla toimivan musiikkiradiokava Roll FM:n lähetykset ovat jälleen alkaneet lyhytaikaisella radioluvalla. Taajuutena on tällä kertaa 102,0 MHz, jossa suurin sallittu teho on 400 wattia. Roll FM:ää voi kuunnella myös nettiradiossa, johon radioasema aikoo panostaa entistä enemmän kuluvun vuoden aikana. Roll FM:n lähetyslupa FM-taajuudella jatkuu 6. maaliskuuta saakka. Roll FM:llä on samalle ajanjaksolle myös kaksi radiolupaa Haapavedelle Pohjois-Pohjanmaalle. Myös Haapaveden taajuudet 89,7 MHz ja 90,6 MHz ovat jo aloittaneet lähetykset.

Päätoimittaja ja radioluvan omistavan RollMedia Oy:n toimitusjohtaja Ari Rajala perusti kanavan vuonna 2015 kyllästyttyään suomalaisen radiotarjonnan yksipuolisuuteen.

– Haluamme sivistää itseämme ja kuulijoita avaten uusia portteja musiikin ihmeelliseen maailmaan. Tämä jos mikä on kulttuurityötä, jota vain harvat radiokanavat tänä päivänä tekevät. Kaikkea musiikkia mekään emme lupaa soittaa, mutta takuulla monipuolisemmin kuin millään muulla kanavalla, sillä me emme pelkää yllättää kuulijoita. Joskus me rokataan, mutta aina me rollataan, Rajala vakuuttaa.

Roll FM on hakenut aiempina vuosina pitkäaikaista ohjelmistotoimilupaa, mutta radiotoiminnan vakinaistamisen varmistavaa lupaa asemalle ei ole myönnetty. Tämän vuoksi Roll FM operoi tarjolla olevilla väliaikaisilla lähetysluvilla kausittain vaihtelevin taajuuksin.

Ari Rajala lupailee vuodelle 2022 satsauksia nettiradioon, mikä on jo nyt mahdollistanut uusien kuulijoiden löytämisen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

– Osa ohjelmistamme on kuunneltavissa verkossa on-demand -palvelu Mixcloudista. Sitä kautta kuunteluminuutteja on kertynyt parissa vuodessa yli miljoonan minuutin verran ja kuuntelumäärät ovat selvässä kasvussa. Tämä on kannustanut laajentamaan toimintaamme verkossa. Meillä on myös oma Android-sovellus nettiradion kuunteluun. Pyrimmekin kokeilemaan tämän vuoden aikana nettiradion pyörittämistä myös FM-lähetyskausien ulkopuolella, mikä toisi kaivattua jatkuvuutta toimintaan ja rohkaisisi toivottavasti myös kanavalle tärkeitä mainostajia tiiviimpään yhteistyöhön, Rajala lupailee.

Vantaan Hiekkaharjusta operoiva Roll FM ei käytä soittolistoja, vaan noin viidenkymmenen intohimoisesti musiikkiin suhtautuvan ohjelmantekijän joukko valitsee ohjelmissaan soitettavat levyt itse. Äänessä tulevat olemaan tutut juontajat, kuten Uuge Kojola, Risto Vuorimies ja Jukka ”Lifetime rocker” Hampunen, mutta myös uusia dj-vieraita on luvassa. Kanavalla pääsevät ääneen myös artistit. Toimittajien haastateltavana on radioaseman toiminnan aikana ollut lähes 350 artistivierasta Remu Aaltosesta Tuomari Nurmioon.

Vuoden 2022 uutuutena on myös uusi studiotila Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Myyräncolo-kaupunkikulttuurikeskuksessa.

Rajalan mukaan uuden tilan ensisijainen tarkoitus on auttaa löytämään yhteistyökumppaneita paikallisten toimijoiden joukosta, mutta hajautettu ohjelmatuotanto parantaa myös koronaturvallisuutta.

Faktaa Roll FM:stä:

- Toiminut lyhytaikaisilla radioluvilla vuodesta 2015
- Taajuutena tällä lupakaudella 102,0 MHz
- FM-lähetyslupa voimassa 8.1.-6.3.2022
- Luvanhaltija RollMedia Oy
- Studiot Vantaan Hiekkaharjussa ja Myyrmäessä
- Lähetykset kuunneltavissa myös nettiradiossa
 

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Lyhytaikaiset radiot 2022 ja nettiradiolista

Artikkelia muokattu 16.1.2022 klo 18.20: Päivitetty tietoa Haapaveden taajuuksista.

 

Twitter

Facebook-ryhmä