FUN Tampere luopuu Ikaalisten ja Parkanon taajuuksista

kirjoittanut

kategoriassa

Pirkanmaalla kuuluva paikallisradio FUN Tampere luopuu heinäkuun alussa taajuuksistaan Ikaalisissa ja Parkanossa. FUN Tampere jatkaa Tampereen seudun taajuudella 89,0 MHz ja nettiradiossa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on hyväksynyt kesäkuussa FUN Tampereen taustayhtiön Radio SUN Oy:n hakemuksen toimiluvan muuttamisesta. Uusi toimilupa tulee voimaan 1. heinäkuuta. Traficom on jo peruuttanut FUN Tampereen tekniset radioluvat Ikaalisissa ja Parkanossa.

FUN Tampereen nettisivuilla kerrotaan, että paikallisradio keskittyy yhä tiiviimmin ydinalueeseensa Tampereen seutuun. Jo aiemmin asema sai luvan vähentää Ikaalisten ja Parkanon lähettimien tehoa. Samalla aseman päätaajuuden lähetin siirrettiin Tampereelta Ylöjärvelle, mikä toi laajemman kuulvuusalueen Tampereen ympäristössä.

Radio SUN Oy on osa pirkanmaalaista paikallislehtiä kustantavaa Pirmediat-konsernia. Paikallisradioyhtiön toinen kanava Radio SUN jatkaa normaalisti nykyisillä taajuuksillaan eri puolilla Pirkanmaata ja Pohjois-Satakunnassa.

Mediamonitori

Muualla: Radio SUN Oy:n muutettu ohjelmistotoimilupa (Tampere 2) Traficomin sivuilla (pdf)