Keskisuomalainen hakee paikallisradiolupia

kirjoittanut

kategoriassa

Mediatalo Keskisuomalainen haluaa laajentaa paikallisradiotarjontaansa viidelle uudelle paikkakunnalle tai alueelle ja jatkaa radiotoimintaa Lahdessa, jossa yhtiöllä on omistuksessa Radio Voima. Keskisuomalainen tavoittelee paikallisradion toimilupaa Lahden lisäksi Uudeltamaalta, Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Mikkelistä. Yhtiö jätti paikallisradiohakemukset Viestintävirastoon heinäkuun lopussa päättyneeseen määräaikaan mennessä.

Keskisuomalaisen konsernijohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan mediakonserni hakee radiotoiminnasta kasvua liiketoimintaansa sekä uusia entistä kattavampia palveluja sekä kuluttaja- että media-asiakkailleen, kertoo Markkinointi & Mainonta verkkosivuillaan.

Lahtelainen Radio Voima siirtyi Keskisuomalaisen omistukseen parisen vuotta sitten, kun Keskisuomalainen osti radiokanavan emokonsernin Mediatalo Esan. Samalla Keskisuomaisen omistukseen siirtyivät Etelä-Suomen Sanomat ja joukko paikallislehtiä.

Viime viikolla Iltalehti uutisoi Bauer Median hakevan lupaa valtakunnalliselle puheradiolle. Kaikkiaan lupahakemuksia saapui Viestintävirastoon 42 hakijalta. Luvista on tarkoitus päättää tämän vuoden loppuun mennessä. Uusi kymmenen vuoden pituinen radion ohjelmistolupakausi alkaa vuoden 2020 alussa.

Mediamonitori – Marmai

Aiheesta muualla: Etelä-Suomen Sanomat ja Yle Uutiset.

{jcomments off}