Järviradiolle lupa siirtää Pomarkun taajuus Isojoelle

kirjoittanut

kategoriassa

Järviradion kuuluvuus vahvistuu Pohjanmaan rannikolla, Pohjois-Satakunnassa ja Suupohjan alueella lähikuukausina, kun radioaseman Pomarkun taajuus muuttaa Isojoelle. Viestintävirasto on vahvistanut muutoksen Järviradion ohjelmistolupaan. Uusi lähetinpaikka tulee olemaan Lauhavuori Isojeon ja Kauhajoen rajalla. Lähetystehoksi kaavaillaan viittä kilowattia.

Viestintävirasto katsoo päätöksessään, että estettä siirrolle ei ole, sillä Järviradion lähetykset tulevat kuulumaan Pomarkussa myös taajuuden siirtämisen jälkeen. Etäisyyttä nykyisen ja tulevan lähetinpaikan välillä on yli 50 kilometriä.

Järviradio pyrki aiemmin siirtämään Kauhajoen taajuutta 91,3 MHz Isojoelle, mutta Viestintävirasto asetti taajuuden käytölle tehorajoituksia. Isojoelle siirrettävällä Pomarkun taajuudella ei ole samanlaisia rajoituksia ja se tuleekin kuulumaan alustavien arvioiden mukaan Närpiöstä Porin pohjoisosiin, Teuvalta ja Kurikasta Kihniöön ja Parkanosta Kankaanpäähän ja Pomarkkuun. Järviradio aikoo luopua Kauhajoen lähettimestä, jonka kuuluvuusalue jää Isojoen lähettimen kuuluvuuden sisälle.

Järviradio etsii parhaillaan mastopaikkoja Porista ja Kouvolasta, joihin asema sai lisätaajuudet joulukuussa valtioneuvoston päättäessä radion ohjelmistoluvista. Porin taajuus 95,4 MHz käynnistetään ennen Pomarkun lähettimen sulkemista. Kouvolassa mastovaihtoehtoja on kaksi. Keuruun uusi taajuus 107,5 MHz on siirrettävissä Mänttä-Vilppulaan, kerrotaan Järviradiosta.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Järviradiolle lupa siirtää Pomarkun taajuus Isojoelle”

  1. timo kolu avatar
    timo kolu

    milloin järviradio aloittaa kouvolassa ???