Loviisan paikallisradiolla kuningatarnimi

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Queen Loviisa -logoUusi radioasema aloittaa lähetykset Loviisassa tänä viikonloppuna. Radio Queen Loviisan toiminta käynnistyy virallisesti Loviisan Laivasillassa järjestettävässä tapahtumassa. Alkutahdit Loviisan ensimmäiselle paikallisradiolle takaa Saltbodan Radio -niminen tapahtumatuotantoryhmä. Radio Queen Loviisa (RQL) kuuluu taajuudella 106,7 MHz ja netissä. Aseman tilapäisen teknisen luvan haltija on Fabio Putrino.

Musiikilla tulee olemaan merkittävä rooli uuden radion ohjelmistossa, joskin puheohjelmiakin on luvassa. Radio Queen Loviisan musiikkitarjonta on monipuolista, mutta raskasta metallia tai dubstepia kanavalla ei soiteta.

– Radiotoimintaan on tarkoitus saada mukaan erilaisia musiikista kiinnostuneita ohjelmantekijöitä, jotka tekevät ohjelmia ruotsiksi ja suomeksi. Itse puhun italiaa ja englantia. Mukana on myös hitunen italialaista musiikkia, listahittejä ja tietysti diskomusiikkia. Ja totta kai rockia, Putrino kuvailee.

Radio Queen Loviisan radiolupa on voimassa lokakuun puoleenväliin saakka. Radioaseman antenni on noin kymmenen metrin korkeudessa maanpinnasta, lähetysteho on 50 wattia ja kuuluvuusalueen säde noin 5-10 kilometriä.

– Halusin antaa radiolle naisen nimen. Siksi siinä on kaupungin nimi Loviisa. Ja vielä lisäksi merkittävänä sanana Queen, italialaisilla radioasemilla ja diskoissa aikoinaan työskennellyt Putrino taustoittaa.

Mediamonitori