Radio Kajaus pysyy kainuulaisomistuksessa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Kajaus -logoEnemmistön Radio Kajauksesta aiemmin omistanut Aki Karjalainen on myynyt osuutensa radiosta. Radiotoiminnan on ostanut kokonaan radion toinen omistaja Antti Kela. Kauppa julkistettiin tänään perjantaina. Kaupan myötä Antti Kela on Radio Kajauksen ainoa omistaja. Kela käytti kaupassa etuosto-oikeutta radion osakkeiden ostoon.

Karjalainen kertoo olevansa tyytyväinen, kun Kajaus säilyy kainuulaisomistuksessa. Karjalainen ja Kela ostivat Radio Kajauksen alun perin lokakuussa 2012 radion perustajan Pekka Turpeisen perikunnalta. Karjalainen ja Kela laajensivat Radio Kajauksen kuuluvuusaluetta. Aki Karjalainen palkittiin kuluvan vuoden Radio Gaalassa vuoden radioammattilaisena.

Mediamonitori – Yle Kainuu