Puheradio Rapu etsii rahoittajia ulalle

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Rapu -logoHelsingissä ula-taajuudella 89,7 MHz ja netissä lähettävä Radio Rapu kartoittaa mahdollisuuksia jatkaa ula-lähetyksiä. Radiokanavalta kerrotaan, että se panostaa erityisesti nettilähetyksiin. Jakelukustannuksiltaan kalliimpi ula-lähetys saattaa loppua tämän kuun lopussa, koska voimassa oleva ohjelmistolupa päättyy. Ulalla lähetykset jatkuvat, mikäli kanava saa rahoittajia toiminnalle.

Maaliskuussa aloittaneen talouteen ja politiikkaan keskittyvän puheradion pääomistaja Timo Uusi-Kerttula sanoo, että rahaa analogisen radiolähetyksen jatkamiselle kerätään yhteisörahoituksella. Radio Rapu etsii tukijoita Mesenaatti.me-palvelun avulla. Vaikka lähetykset pääkaupunkiseudun radiotaajuudella loppuisivatkin kuun lopulla, jatkaa Radio Rapu joka tapauksessa netissä.

Suurin osa kanavan kuuntelijoista käyttää kuunteluun kännykkää tai tietokonetta. Uusi-Kerttula kertoo, että viikossa Radio Rapu tavoittaa netissä yhteensä noin 50 000 kuuntelijaa. Ulalla luku on pienempi.

– Tilapäisellä luvalla lähettävää radiota ei oteta mukaan Finnpanelin kuuntelijatutkimuksiin, mutta olemme kyselleet muilta tällä alueella lähettäneiltä radioyrittäjiltä arvioita kuuntelijaluvuista. Arviot ovat liikkuneet 2-4 prosentin välillä. Se on kuuntelijamääränä 25 000 – 50 000 eli pienempi kuin nettiradiossa, Uusi-Kerttula huomauttaa.

Radio Rapua kuuntelevat eniten älypuhelinta käyttävät korkeasti koulutetut, jotka ovat tottuneet kuuntelemaan radiota kännykällä. Silti ulallakin on kustannuksista huolimatta merkitystä.

– Eräät yhteistyökumppaneistamme ovat toivoneet, että lähetyksiä jatkettaisiin myös ulalla. Uuden lupahakemuksen käsittely kestää Viestintävirastossa 1-2 viikkoa, enkä ole varma onko kesä-heinäkuussa täällä vapaita taajuuksia, Uusi-Kerttula kertoo. Lupaa haetaan, jos rahoittajia löydetään.

Uusi-Kerttulan mukaan pääosa pääkaupunkiseudun vapaista taajuuksista on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön. Hän toteaa, että mahdollisuudet saada taajuus pitkäaikaiseen toimintaan ovat kuitenkin olemassa. Parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä käynnissä olevalla radiotaajuuksien jakokierroksella vapaita taajuuksia ei Helsingin seudulta ole kuitenkaan tarjolla.

Mediamonitori


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Puheradio Rapu etsii rahoittajia ulalle”

  1. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    Reilut 7000 kuuntelijaa päivässä netissä on tosi hyvä. Teitäen tarkkoja statistiikkalukuja (siis ei arvaioita) vuosiakausia toimineilta suosituilta kotimaisilta radiokanavilta niin eivät pysty läheskään samaan. Hyvä Radio Rapu, olette ilmeisesti keksineet sellaisen formaatin, joka todella vetää kuuntelijoita puoleensa. FM kuunteliamäärät eivät voi pitää paikkaansa, arvioitu liian pieniksi. Kuuntelijalukujen FM:llä on oltava satoja tuhansia kuuntelijoita, 25000 – 50000 on aivan liian vähän Helsingin kokoisessa kaupungissa. Tuulta purjeisiin.

  2. Santeri Sannemann avatar
    Santeri Sannemann

    Ei tainnut lupaa ulalle irrota. Lupa päättyi toukokuun viimenen päivä. Koko eilisen päivän, lähetti kuiten entiseen malliin, yhden lisäpäivän siis lähetti ”piraattina”. Nyt aamulla näyttäisi lähetin sammutetun.