Artikkelin hakemisto

Osa 6: Radiosta televisioon ja takaisin

Radio Ykkönen -logoToimittaja Pirjo Kauppinen muistelee:

"Helsingin Sanomien koko sivun ilmoituksessa oli suuren, vanhanaikaisen mikrofonin kuva ja tuore teksti. Vastaperustettu paikallisradio Radio Ykkönen - Radio Ettan haki palvelukseensa innokkaita osaajia, ihmisiä, jotka olivat noin rivien välistä lukien valmiita Ylen toimintaa sähäkämpään meininkiin."

"Tuijotin ilmoitusta, korvien välissä kiepsahti pari kertaa ja tiesin, että tässä se nyt olisi: sähköinen ja uutta opettava duunipaikka. En ollut koskaan kuunnellut radiota työmielessä, puhumattakaan että olisin tehnyt yhtään juttua kyseiseen viestintävälineeseen. Mutta empimättä astuin päätoimittaja ja toimitusjohtaja Markku Veijalaisen eteen ja tein hänestä haastattelun. Hän kuunteli nauhalta, suhisivatko ässäni, tai olisiko joitain muita puhe- tai sisältövirheitä. Jos oli, hän katsoi ne sormiensa läpi, sillä hän halusi ideani."

"Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, että pyörisin eri tilaisuuksissa pikkunauhuri olallani ja nappaisin parhaat jutut "merkittäviltä" julkisuuden henkilöiltä. Ehdotin ohjelman nimeksi Pirjo baanalla tai Stadin säpinät."

"Vakituinen työ hyvällä palkalla oli siinä. Pääsisin "pioneeriporukkaan", johon kuuluivat muiden muassa sellaiset nimet kuin kommentaattori Knud Möller, toimittajakonkari Markus Similä, DJ Joke Linnamaa, imitaattori Klaus Thomasson sekä runoilija ja toimittaja Tommy Tabermann."

Kaustisen Kapsäkki ja Kermaleivos

"Minulla oli kunnia lausua "Kaustisena" eli radiopersoonakseni muotoutuneella nimelläni ensimmäisen koelähetyksen ensimmäiset sanat eetteriin elokuun 15. päivänä 1985.: "Heippa vaan heippa!". Olimme "Mape" Veijalaisen kanssa Itä-Pasilassa sijaitsevan toimitalomme katolla, ja jos ei maailma niin ainakin Helsingin kaupunki tuntui olevan meidän. Vähän aikaisemmin aloittanut anarkistisempi Radio City mahtui mielestämme samaan kaupunkiin hyvin. Pieni kilpailunkipinä teki vain terää ja ilmapiiri oli yleensäkin otollinen kaupallisten radioiden tulla ja tuulettaa."

"Kymmenen seuraavaa vuotta sain työsarallani tehdä lähes kaikkea mitä päähän pälkähti. Kehitin Kaustisen Kapsäkkiä ja Kermaleivosta, ohjelmia, joihin mahtui mielestäni ajankohtaisia, mutta valtavirrasta ja STT:n annista poikkeavia juttuja ja ajatuksia."

"Repertuaariin mahtuivat myös lasten tavaroiden kirpputorit, Minne mennä tänään -vinkit ja neljän tunnin aamulähetysten vetämiset. Rutiini kasvoi. Tuolloin toimittaja sai myös itse valita musiikin, joten silläkin saralla opin uutta."

"Henkilöhaastatteluista innostui niin ikään. Tutuiksi tulivat esimerkiksi maailmanympäripurjehtija Hjallis Harkimo, kiekkoilija Teemu Selänne, mannekiinimamma Sanelma Vuorre ja muusikot Matti ja Pirjo Bergström. Toimittaja Matts Dumellin kanssa tein Rauli Badding Somerjoesta tunnin haastattelun eräänä aurinkoisena aamuna suoraan Alppiharjun kallioilta. Se jäi Somerjoen viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi."

"Tähdet, tähdet -kappale jäi kuitenkin elämään. Siitä tuli tunnussävel astrologi Markku Mannisen kanssa vetämäämme horoskooppiohjelmaan."

"Osallistuin ponnekkaasti myös Seksiration tekoon kollegani Helena Lehtimäen kanssa. Mieleen on jäänyt ensimmäinen lähetyksemme, johon odotettua puhelutulvaa ei tullutkaan. Niinpä menin toiseen koppiin, josta äänitarkkailijamme Vexi Vasko heitti keksimäni kysymyksen Helenan ja Sexpon seksuaaliterapeutti Hilkka Huopaisen pohdittavaksi. Sen jälkeen kuuntelijatkin uskalsivat tarttua luuriin. Minä hiivin takaisin oman mikkini ääreen ja esitin 25-vuotiaan elämänkokemuksella fiksuja ohjeita tyyliin "Ai sulla ei siis stondaa? No kuule, mä ehdottaisin että..."

"Pokka piti eri tilanteissa ja tein nuoruuden hulluudessani juttuja, joihin en nyt nelikymppisenä suin surminkaan lähtisi ilman perusteellista paneutumista. Erilaiset tempaukset olivat kuitenkin Radio Ykkösen vahvoja heiniä. Itse liitelin kuumailmapallolla Viikin yläpuolella ja haastattelin aamubongari Pirkka-Pekka Peteliusta. Kerran olin hukkua liian isoon sukelluspukuun, kun raportoin uima-altaan pohjalta, miltä tuntuu lähteä vedenalaiseen maailmaan elämänsä ensimmäisen kerran."

"Uutisosasto piti pienestä joukostaan huolimatta pääkaupunkiseudun ihmiset hereillä varsinkin aamuisin. Ja silloin kun Estonia upposi, paahdoimme kaikki neljä päivää putkeen töitä. Itselleni jäi ehkä mieleenpainuvimmaksi haastateltavaksi virolaismies, joka oli onnistunut pelastautumaan meren syvyyksiin vajoavasta laivasta. Kun Marian sairaalassa kysyin mustelmia ja kääreitään pitelevältä mieheltä, että miten juuri hän, viittäkymppiä lähestyvä matkustaja oli onnistunut pääsemään pelastuslautalle, hänellä oli vastaus valmiina: "Minä en halunnut antaa periksi. Minulla oli enemmän elämänhalua kuin muilla."

"Välillä työ tarjosi elämyksiä ja koettelemuksia suuntaan jos toiseenkin. Joskus siinä määrin, että myös kotielämä kärsi. Onneksi aviomieheni oli ja on samalla alalla, joten ymmärrystä päivien venymiseen riitti, vaikka joskus vähän pitkin hampain."

Tänään, tässä ja nyt

"Radiovuosinani tein pyynnöstä muutaman syrjähypyn myös television puolelle. Kaksi työntäyteistä tuotantovuotta kestin Timo T. A. Mikkosen TTN:n rumbaa, ja vaikka silloinen hallintojohtaja Tuire Mikkonen minulle lisää ansiolisää lupailikin, halusin lopettaa ajoissa."

"Soitin takaisin Radio Ykköseen, jonne Veijalainen otti minut ilmeisen mieluusti takaisin. Hän korotti palkkaakin vielä pari tonnia Mikkosten tarjousta paremmaksi. Sen koommin en ole palkkaneuvotteluissa nössöillyt."

"Ettanissa aukeni radiotyön ohella myös TV-puoli - ensin editoituja inserttejä sisältävän ajankohtaislähetyksen muodossa ja sitten lauantain parhaaseen katseluaikaan sijoitetussa Ei koskaan sunnuntaisin -viihdeohjelmassa. Juontajaparina toimivat Markku Veijalainen ja minä Sikke Sumarilla höystettynä."

"Kun katsoo jälkeenpäin nauhalta miljoonayleisöjä keränneitä ohjelmiamme, ei voi muuta kuin taivastella. Lavastus ja plattavalot olivat kuin syrjäisimmästä itäblokista ja ainakin minä olin tosi teennäisen tekopirteä tätimäisessä kiharakampauksessani. Hermot olivat tosin tuohonkin aikaan rautaa. Säännöllisesti nukahdin maskeeraustuolin supsutuksessa, niin että Maikkarin meikkaajat saivat jopa ravistella meikäläistä hereille."

"Pienten lasten äitinä hetkenkin rauha tuntui taivaalliselta. Monet muistavat kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ohjelmasta sen aidoimman ja huimimman jutun, eli 80- ja 90-lukujen taitteessa muotibuumia edustavan urheilukokeilun, toimittaja- juontajan benji-hypyn!"

"Mape ilmoitti suorassa lähetyksessä, että hän ei missään tapauksessa hyppää, mutta miten kävisi benji Pirjo Kauppiselta? Ajattelin pikaisesti, että koko show'sta tulee pannukakku, jos minäkin kieltäydyn, joten ilmoitin tyynesti, että "Ellen ole raskaana, hyppään toki."

"Kelpo yrityksistä huolimatta en tärähtänyt siunattuun tilaan, joten benji oli ponnistettava. Löysin itseni siis 55 metrin korkeudella keikkuvasta aidatusta kehikosta, nosturin nokasta Sompasaaren maisemista. Meri oli vielä jäässä, mutta lohdukseni hypyn järjestäjät olivat kairanneet jäähän aukon "jos kävisi niin, että pää putoaisi jään pintaan asti".

"Alhaalla odottivat kamerat ja kirpun kokoiset ihmiset ja minä seisoin yläilmoissa, häkin ulkopuolella polvet tutisten. Mietin, oliko taas ollut aivan välttämätöntä olla niin spontaani kommenteissaan."

"Hypystä selvisin hengissä - se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen, sen päätin. Eritoten kärsin kuvasta, jonka Iltalehti julkaisi silloisen toimittajansa Anne Lyytikäisen tekstin yhteydessä. Olin roikkunut pää alaspäin köydessäni niin kauan, että näytin valokuvassa lähinnä turpealta sammakolta."

Linnan juhlat talouden lihavina päivinä

"Radiohommien hilpeämpiin - ja samalla hektisempiin hetkiin kuuluivat myös Linnan juhlat. Ettanilla oli ainoana paikallisradiona oikeus selostaa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto suoraan paikan päältä."

"Päätoimittaja Veijalainen soi minulle tämän haastavan tehtävän viisi kertaa - ja maksoi iloisesti myös kampauksen ja iltapuvun. Elettiin 80-luvun lihavia vuosia, jolloin rahaa virtasi kassaan, kun ”myyntireiskat” jaksoivat vain luuria nostaa."

"Linnan kristallikruunujen loisteessa myös työnteko tuntui yltäkylläiseltä sadulta, vaikka tahti oli tiukka ja jännitimme linkkiyhteyksien toimimista. Ensimmäisellä kerralla vierelläni seisoi frakissaan Markus Similä, joten minä saatoin ottaa rennomman roolin. Muistan kuinka Similältä oli mennä mikrofoni väärään kurkkuun, kun alkuspiikkini kajahti eetteriin:"

"Rakkaat kuuntelijat, juuri nyt valtiosaliin astelevat Manu ja Telle...ja mitäs Tellellä onkaan päällään..." Similä nappasi puheenvuoron nopeasti itselleen ja korjasi tyylilajin asteen kunnioittavammaksi ja konservatiivisemmaksi."

"Minä sukelsin julkimoiden, kirjailijoiden ja poliitikkojen perään ja olin enemmän elementissäni päästessäni puhumaan ihmisten kanssa kasvokkain. Olin linnakeikoista tohkeissani, vaikka yli parituntinen suora ohjelma voimille ottikin. Silloin en osannut kuvitellakaan, että eräänä räntäisenä perjantaina vuonna 2002 postilaatikkoomme putoaisi henkilökohtainen kutsu minulle ja miehelleni presidentti Tarja Haloselta."

Iso avoin kysymys: Miksi?

"Radio Ykkösen taru päättyi joulukuussa 1995. Parhaana vuonna liikevaihto oli noin 33 miljoonaa ja pikkujouluissa karkeloi 80 ihmistä freelancerit mukaan lukien! Konkurssiin vieneistä vaiheista saisi varmasti melkein kirjankin."

"Kuka "ryssi" entien ja miten, oliko vastuu hajautettu hallituksessa liian monelle taholle, mikä osuus oli omistajien eli suurten sanomalehtien välinpitämättömyydellä pienen radion asioissa?"

"Miksei huomioitu ajoissa suuria Gramex-maksuja ja kiristyvää kilpailua uusien, ulkomailta tulevien radioketjujen vallatessa ilmatilaa? Miksei kevennetty Radio Ykkösen raskasta kulurakennetta ja organisaatiota ja tehostettu myyntiä? Miksi muutamien työntekijöiden irtisanomiset kirjattiin hallituksen pöytäkirjoihin jo toukokuussa 1995, mutta asianomaisille niistä kerrottiin vasta loppukesästä, kun Markku Veijalainen oli jo "hypännyt" ruorista Apu-lehteen päätoimittajaksi? Kysymyksiä oli paljon, samoin vastauksia sen mukaan, oliko vastaamassa myynnin, talouden, toimituksen vai hallituksen edustaja."

"Tämän "härdellin" aikana minä olin 34-vuotias, kahden pienen lapsen äiti - ja edelleen sinisilmäinen. Olin valmis tekemään vaikka mitä Radio Ykkösen pelastamiseksi."

"Minut nimitettiin ensin vt. päätoimittajaksi ja syksyllä 1995 varsinaiseksi päätoimittajaksi. Toimitusjohtajaksi saatiin "vanha ruoska" Raymond Moberg, jonka tehtävänä oli kursia talouspuoli kasaan."

"Minulle vakuutettiin, että vastuullani olisi vain sisältö ja ohjelmakartta, joka piti uusia ajan henkeä vastaavaksi - entistä vähäisemmin määrärahoin. Jouduin lopettamaan vanhoja ohjelmia, mutta sain määräaikaisilla sopimuksilla mukaan nuoria (ja pienempipalkkaisia) taitajia kuten esimerkiksi Marika Makaroffin ja Ville Visurin, joiden etu oli se, että he osasivat itse käyttää hanikoita studiossa. Näin esimerkiksi äänitarkkailijoiden määrää voitiin vähentää."

"Itse ehdin saada päätoimittajan etuihin kuuluvan työsuhdeauton ja entistä paremman palkan. Alvar Gullichsen suunnitteli uudistuvalle Ettanille tuoreen logon, joka paljastettiin iloisissa "uuden alun avajaisissa" hotelli Strandissa elokuussa 1995. Silloin vielä cocktailpalat maistuivat ja kuohuviini virtasi."

"Mutta syksy oli raskas, ja jo joulukuussa tuli tieto, että Radio Ykkönen oli monen miinuskauden jälkeen kaikkiaan kuusi miljoonaa markkaa pakkasen puolella!"

"Viimeisten vuosien liikevaihto oli pudonnut huippuvuosista alle puoleen, noin 13 miljoonaan markkaan. Konkurssi oli vääjäämätön tosiasia."

"Päätimme joukolla lähteä saappaat jalassa. Emme itkeneet eetterissä tai anelleet jatkoaikaa sen enempää kuuntelijoilta kuin omistajiltakaan. Iltapäivälehdet olivat hengessä mukana, kun vedimme viimeisen viisun yhteislauluna ilmoille."

"Kun Ettan hiljeni, tietyt historiallisestikin arvokkaat nauhat lähtivät Lahden Radiomuseoon. Me vedimme konkkailtana, Ettanin "hautajaisissa" lärvit ravintola Robertissa. Ja muistaakseni vielä konkurssipesän laskuun. Sekavista tunnelmista huolimatta ajattelin silloin, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa."

Lainaukset kirjasta Elämän polte (Pirjo Kauppinen) (Otava, 2003)

Twitter