Kevyt Kanava ostamassa Oikean Aseman

kirjoittanut

kategoriassa

Oikea Asema logoPohjanmaalla radio- ja tv-toimintaa harjoittava Kevyt Kanava Oy on hankkimassa omistukseensa enemmistön Pohjois-Savon Paikallisradio Oy:stä. Valtioneuvosto antoi torstaina ennakkopäätöksen, jossa hyväksytään tosiasiallisen määräysvallan muutos Pohjois-Savon Paikallisradion toimiluvassa. Kevyt Kanavalle siirtyy 89 prosenttia savolaisradion osakkeista. Loput 11 prosenttia säilyy Savon Media Oy:n hallussa.

Iisalmen, Kuopion ja Varkauden seuduilla paikallisradio Oikeaa Asemaa pyörittävän Pohjois-Savon Paikallisradio Oy:n toimitusjohtaja Hannu Ala-Pappila vahvistaa Hukala.netille, että radioyhtiöt ovat neuvotelleet omistusjärjestelyistä. Ala-Pappilan mukaan valtioneuvoston ennakkopäätös mahdollistaa omistajanvaihdoksen, mutta neuvottelut ovat edelleen kesken.

– Oikea Asema jatkaa toistaiseksi nykyisellään. Neuvottelujen tuloksista tiedotetaan myöhemmin, Ala-Pappila korostaa.

Kevyt Kanava Oy:n toimitusjohtaja Hannu Harju kommentoi perjantaina hänen luotsaamansa yhtiön olevan jatkossakin kiinnostunut laajenemisesta uusille alueille. Neuvottelut Pohjois-Savon Paikallisradio Oy:n kanssa ovat kuitenkin vielä kesken.

– Ainahan me olemme olleet laajenemishaluisia, eikä hulluus tähän rajoitu, Harju hahmottaa.

Lapualaisten yrittäjien Tarja ja Hannu Harjun Kevyt Kanava Oy harjoittaa paikallisradiotoimintaa Etelä-Pohjanmaalla ja Oulussa. Yhtiö omistaa myös Iskelmä-TV Harju & Pöntisen.

Hukala.net – Valtioneuvosto, YLE Pohjanmaan Radio, Savon Sanomat