Radio Suomelle ja Radio Vaasalle lisää tehoa Vaasan seudulla

kirjoittanut

kategoriassa

Yle Radio Suomen ja Radio Vaasan kuuluvuus on vahvistunut torstaina Vaasan seudulla tehonkorotusten ansiosta. Asemien lähetysverkoista vastaava Digita on korottanut Radio Suomen tehon viiteen kilowattiin ja Radio Vaasan kolmeen kilowattiin. Molemmat asemat lähettävät Vaasan seudulla Mustasaaren Alskatista.

Ruotsinkielisen HSS Median omistuksessa oleva Radio Vaasa lähettää Vaasan seudun lisäksi Teuvalta ja Kokkolasta. Sen taajuus Vaasassa on 99,5 MHz.

Radio Suomi on lähettänyt kesästä alkaen erillisiä alueuutisia Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Vaasassa toimitettavat Pohjanmaan uutiset kuuluvat Mustasaaren taajuuden lisäksi Pietarsaaren, Uudenkaarlepyyn ja Kristiinankaupungin lähettimien kautta.

Eri aluelähetyksiä lähettävien taajuuksien voimakkuus voi vaihdella, kun kuuntelu tapahtuu esimerkiksi liikkuvassa autossa. Vaasan seudulla autoradio voi hyppiä Yle Seinäjoen ja Yle Vaasan taajuuksien välillä. Digita neuvookin autoradiokuuntelijoita kytkemään vastaanottimen REG- eli regional-toiminnon päälle kuunnellessaan Radio Suomea. Tällöin autoradio ei vaihda toista Radio Suomen alueohjelmaa lähettävälle voimakkaammin kuuluvalle taajuudelle.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Radio Suomelle ja Radio Vaasalle lisää tehoa Vaasan seudulla”

  1. Hyvä juttu. Nuo Mustasaaresta lähettävät kanavat kyllä kuuluu joissakin osissa Vaasaa varsinkin rakennusten sisällä aika huonosti, ja joillain autoradioillakin joissaon vähän huonompi antenni, nekään ei kuulu aina kunnolla. Radio Vaasallahan oli pitkään lisätaajuus Vaasan keskustassa ja sen jälkeen kun se siirtyi toiselle kanavalle, Radio Vaasan kuuluvuus Vaasan keskustassa kyllä oli aika huono. Mitä nopeasti kokeilin niin vaikuttaa kyll äettä näiden kummankin kanavan kuuluvuus on nyt huomattavasti aiempaa parempi. Toivottavasti noiden muidenkin tehoja jotka tuolta lähettää saataisiin nostettua.