Lähiradio kyseenalaistaa mediatuen

kirjoittanut

kategoriassa

Lähiradio-logoEpäkaupallinen Helsingin Lähiradio kritisoi valtion innovaatiotuen jakamista kaupallisille medialle samalla, kun epäkaupalliset yhteisömediat jäävät ilman tukea. Valtion tämän vuoden budjetista on myönnetty liikenne- ja viestintäministeriön toimesta 20 miljoonaa euroa niin sanottua median innovaatiotukea. Tuki on myönnetty vain kaupallisille sähköisen viestinnän toimijoille.

Epäkaupallista radiotoimintaa harjoittava Kansan Radioliitto ihmettelee Kansan Uutisissa, miksi tuki jaetaan kaupallisille mediatoimijoille ja yhdistysmuotoiset kansalaismediatoimijat jätetään kokonaan tuen ulkopuolelle.

Radioliiton mielestä on omituista, että tukea ei myönnetä yleishyödylliseen ja kansalaistoimijalähtöiseen, epäkaupallisen yhteisömedian toimintaan.

Median innovaatiotuesta muodostuu Sanoma-konsernin ja Alma Median yritystuki digitaalisiin hankkeisiin, Kansan Radioliitto ilmaisee.

Liitto kertoo, että useissa Euroopan maissa epäkaupalliset mediat ovat valtion tukemia. Esimerkiksi Ranskassa toimii yli 600 vapaata yhteisöllistä radioasemaa, joita tuetaan kansallisen viestinnän tukirahaston avustuksella. Myös Saksassa ja Englannissa tuetaan yhteisöllisiä mediatoimijoita säännöllisesti.

EU:n tavoitteena median moniarvoisuus

Euroopan parlamentti on myös esittänyt jäsenvaltioille, että näiden tulisi tukea aktiivisemmin kansalaismediaa turvatakseen tiedotusvälineiden moniarvoisuus.

Jorma Elovaara Lähiradion studiossa

Jorma Elovaara Helsingin Lähiradion studiossa. Arkistokuva vuodelta 2012 (Kuva: Tero Toivonen / Mediamonitorin arkisto).

Kansan Radioliitto esittää kansalaislähtöisen yhteisömediatoiminnan perustukijärjestelmää Suomeen vedoten EU:n ja Euroopan neuvoston suosituksiin sekä useiden Euroopan maiden esimerkkiin yhteisöradioiden tukemisessa. Suomessa toimii Kansan Radioliiton Lähiradion lisäksi neljä muuta yhteisöradiota, Tampereella Radio Moreeni, Inarissa Radio Inari, Turussa Radio Robin Hood sekä Torniossa Radio Pro. Lisäksi yhteisöllisiä televisiokanavia on noin 20, joista suurin osa on ruotsinkielisiä.

Ylen tehtävää mietittävä uudelleen

Kansan Radioliiton mielestä Yleisradion julkisen palvelun tehtävää on selkeytettävä. Liitto paheksuu Ylen radio- ja tv-toiminnan liiallista viihteellistämistä. Liiton mielestä kansainvälisissä toimielimissä ja EU:ssa tulisi säätää kansallisesti tärkeiden kansainvälisten urheilutapahtumien televisiointioikeuksille hintakatto.

Jos Yleisradio ei tarjoa julkisen palvelun vaihtoehtoa kaupalliselle medialle, yhtiön olemassaolon oikeutus murenee veroilla rahoitettavana toimijana ja kansallisena instituutiona.


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Lähiradio kyseenalaistaa mediatuen”

  1. Alexis avatar

    Minun mielestäni Lähiradiollakin olisi oikeus saada mediatukea. Se on niin väärin, jos Lähiradio ei saa mediatukea, ja muut saavat sitä.