Artikkelin hakemisto

Osa 1: Radiota nuorille

Kiss FM -logoIdea nuorisoradiosta syntyi, kun Radio Sadan rinnalle haluttiin nuorisokanava. Kiss FM:n taustalla oli turkulaisen Radio Sadan lisäksi helsinkiläinen Radio City. Näiden kanavien yhteisyrityksen nimi oli Helsingin Radioviestintä Oy, joka sai toimiluvan keväällä 1994. Ennen kuin kanava ehti edes aloittaa, oli se jo osin ulkomaisessa omistuksessa: Eurooppalainen monimediayhtiö SBS osti koko Pro Radio Oy:n (Radio Sata) osakekannan ja siten tuli myös Helsingin Radioviestinnän osakkaaksi. Samalla kertaa myös Radio Sadan omistusosuus tamperelaisessa Radio 957:ssa siirtyi SBS:lle. Ennen aloitustaan kanavaa suunniteltiin työnimellä Teiniradio, kunnes nimi Kiss FM keksittiin. Kiss FM oli aloittaessaan Suomen ensimmäisiä erikoisradioita, vain Classic Radio (Classic FM) oli ehtinyt ensin eetteriin vuonna 1992. SBS Finlandin nykyinen toimitusjohtaja Leena Ryynänen on toiminut Kissin johdossa alusta asti.

Kiss FM:n toimitilat sijaitsivat alusta lähtien Helsingin Kaapelitehtaalla, jossa kanava toimi loppuun asti. Alkuaikoina tiloissa oli yksi lähetykseen tarkoitettu studio, äänituotantostudio sekä editti, jossa musiikkia tallennettiin kovalevylle. Ohjelmapäällikkönä toimi Markus von Reiche. Vuonna 1995 kanavan toimilupa-alueeseen kuului Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Tampere, Turku ja Oulu. Kuuluvuusalueen kuuntelijapotentiaali oli 1,5 miljoonaa suomalaista, joista 400 000 omassa 15-25 -vuotiaiden kohderyhmässä. Ohjelmansiirto toteutettiin 128 kbps datasiirrolla, ja lähetystä kuultiin alusta asti ympäri vuorokauden.

Ennen varsinaista aloitusta maaliskuussa 1995 Kiss FM lähetti koelähetystä Helsingissä ja Turussa. Helsingissä koelähetyksiä saatettiin kuulla jopa viikon ajan ennen aloitusta ja Turussakin paria päivää aikaisemmin. Koelähetyksissä Kissiä mainostettiin Suomen ainoana hittiasemana. Lisäksi laskettiin päiviä kanavan oikeaan aloitukseen, kuultiin musiikkia, stereotestiä ja äänitehosteita, kuten tuulen huminaa, salamointia ja leijonan karjuntaa.

Kiss erikoistui nuorisoradioksi ja aloitti toimintansa keskiyöllä 25.3.1995. Tämä tapahtui siis perjantain ja lauantain välisenä yönä. Juuri ennen avajaislähetystä kuultiin lähtölaskenta. Varsinainen lähetys alkoi täsmällisesti sekunnilleen tasan klo 00:00. Ensimmäisenä kappaleena kanavalla soi Neljän Ruusun biisi "Energiaa", jonka jälkeen kuultiin Henkka Hyppösen ensimmäinen spiikki. Hyppönen siirtyi Kissille Kouvolan SBC Radiosta. Kissin ensimmäinen lähetys ei ollut kuitenkaan suora, vaan se oli taltioitu. "Energiaa"-biisiä ei juuri aloituksen jälkeen kuultu kanavalla. Syynä lienee sopimattomuus formaattiin ja Energy (NRJ) -nimisen radiokanavan aloittaminen pääkaupunkiseudulla. Mainosten puolella ensimmäiseksi ennätti 7up, jonka sloganina toimi aikanaan "7Up - nothing but real".

Uuden nuorisokanavan kuuluvuusalueeksi tuli neljä suurta kaupunkia: Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu. Kissin musiikki oli alussa pääasiassa ulkomaalaista hittimusiikkia dance-musiikilla höystettynä. Ensimmäisinä vuosina juonnettua ohjelmaa kuultiin maanantaista torstaihin klo 06-22, perjantaisin klo 06-24 ja lauantaisin sekä sunnuntaisin klo 07-22. Henkilökuntaa kanavalla oli alussa 17, johon luetaan juontajista Henkka Hyppösen lisäksi mm. Kirsi-Maria Muukkonen ja Tomi Yrjölä.

Timo Salonen juonsi kanavan alkuvuosina viikonloppuiltoja, joista muodostui Kiss FM Sähkökääpiö vuonna 1996. Sähkökääpiö nousi nopeasti kuuntelijaluvuissa ohi silloin viikonloppuiltoja dominoineen Pertti Salovaaran shown. Kiss FM Sähkökääpiön nettisivut olivat Suomessa ensimmäiset radio-ohjelman kotisivut vuonna 1996. Myöhemmin Sähkökääpiön sivujen yhteydessä pyöri myös Suomen ensimmäinen Chat. Sähkökääpiö jatkui vuoden 1997 loppuun, jonka jälkeen Timo Salonen siirtyi Kissin arki-iltashown vetäjäksi.

Helsingin alkuperäinen taajuus 102,4 MHz vaihdettiin heti aloitusta seuraavana vuonna 1996 paremman lähetystehon saamiseksi. Entisen taajuuden 200 W:n sijaan uudella 104,6 MHz:lla voitiin lähettää 500 W:n teholla.

Vuonna 1998 Kissillä vaihtui sekä ohjelmapäällikkö että juonnetun ohjelman lähetysaika viikonloppujen osalta. Ohjelmapäälliköksi siirtyi Tomi Yrjölä, joka oli kanavan alkuperäisiä juontajia. Perjantai-illan ohjelman viimeinen tunti siirtyi lauantaille. Perjantaisin juonnettiin siis klo 06-23 ja lauantaisin 07-23.

Seuraavana vuonna kanavalla tapahtui merkittäviä muutoksia. Kanavan kuuluvuusalue sai varsin merkittävää lisäystä keväällä saavutetun uuden radiotoimiluvanluvan ansiosta. Toimilupaan merkityt uudet lähetyspaikkakunnat olivat Anjalankoski, Janakkala, Joensuu, Jyväskylä, Orimattila, Pori, Siilinjärvi, Tammela ja Vaasa. Kuuluvuusalue laajeni näille seuduille pääasiassa heinäkuun 1999 alkupuolella. Anjalankoskelle Kiss sai suuren lähetystehon, 30 kW vaakapolarisaatiolla. Myös Tammelan lähettimen teho oli normaalia suurempi 5 kW.

Lähettimien sijoituspaikat olivat pääasiassa toimiluvan paikkakuntien lähikaupungit. Janakkalan lähetin sijoitettiin Hämeenlinnaan ja Siilinjärven Kuopioon. Orimattilan lupaa ei koskaan otettu käyttöön, vaan se siirrettiin seuraavana talvena Lahteen eri taajuudelle. Kesällä 1999 Kiss FM:n musiikkia muutettiin kuuluvuusalueen laajenemisen yhteydessä. Ulkomaisen hittimusiikin osuutta vähennettiin, dancen soittaminen lopetettiin lähes kokonaan ja suomipoppia lisättiin. Samassa yhteydessä Kiss FM alkoi kutsua itseään sloganilla Uusi Kiss FM, joka kuvasi hyvin kanavan uusiutumista. Kanava halusi tehdä itsensä tutuksi myös Sano se ja voita -kilpailulla. Juontaja soitti johonkin puhelinnumeroon ja kysyi Kiss FM:n slogania. Mikäli puheluun vastannut tiesi sen, hän voitti 500 markkaa.

Toukokuun lopulla 2000 Kiss FM:n lähetin siirtyi Vaasassa Digitan Alskatin radioasemalle. Taajuus 105,8 MHz sai lisää lähetystehoa paikan vaihdon yhteydessä. Aikaisemmin Vaasan lähetin sijaitsi keskustassa, joka aiheutti läheisillä taajuuksilla olevien kanavien lähetyksiin häiriöitä. Häiriöistä kärsi mm. Nova ja Yleisradio.


Osa 2: Kuuluvuutta ja skandaaleja

Kiss FM -logoKesäkuussa 2000 Kiss pääsi lehtien otsikoihin aamutiiminsä ansiosta. 7.6. aamutiimin lähetys herätti hämmästystä kuuntelijoissa ja sai ihmiset antamaan valtavan palauteryöpyn kanavalle. Aamutiimin suorassa lähetyksessä kuultiin ryhmäseksiä. Ryhmäseksi liittyi aamuohjelman osuuteen, jossa kuuntelijat pääsivät toteuttamaan unelmansa suorassa radiolähetyksessä. Aamutiimin tuolloiseen kokoonpanoon kuului Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari. Tempaus sai palstatilaa mm. Helsingin Sanomissa ja Iltasanomissa. Heti seuraavana päivänä Telehallintokeskus (THK) pyysi Kissiltä selvityksen edellisen päivän aamuohjelman tapahtumista. THK teki pikaisen selvityspyynnön kuuntelijoiden valitusten takia, koska useat kuuntelijat pitivät ohjelmaa sopimattomana. Selvityksen saatuaan THK kuitenkin päätti, että asia ei kuulu heille. Tuohtunut kuuntelija teki jopa rikosilmoituksen sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, mutta rangaistuksia ei tiettävästi annettu.

Kiss FM:n aamutiimi oli silloisella kokoonpanollaan todella suosittu, Henkka Hyppönen valittiin heinäkuun alussa vuoden radioääneksi Suomen Radioiden liiton vuosikokouksessa Ikaalisissa. Tämä oli ensimmäinen Kiss FM:n juontajalle annettu vuoden radioääni -titteli. Juontamisen lisäksi Hyppönen myös tuotti aamutiimiä. Aamutiimi kohautti jälleen lokakuussa, kun ohjelmassa kokeiltiin koiran musiikkimakua. Tässä vaiheessa aamutiimin päähahmoksi oli vaihtunut Tuomas Enbuske.

Kevättalvella 2001 Kiss FM haki toimilupaa uusiin kaupunkeihin ja maaseudulle. Uusia paikkakuntia tulikin melkoisesti, toimilupaan merkityt uudet lähetyspaikat olivat: Ylivieska, Jämsä, Mikkeli, Kokkola, Pieksämäki, Karjaa, Orivesi, Kajaani, Ähtäri, Savonlinna, Inkoo, Kemi, Raahe, Hanko, Karjalohja ja Riihimäki. Laajennuksen ansiosta Kiss oli kuunneltavissa myös pienemmillä paikkakunnilla.

Vuoden 2001 aikana kanavan suositun Aamutiimin juontajaryhmä vaihtui tiuhaan. Aamutiimissä paikan avauduttua suosittu iltajuontaja Timo Salonen siirtyi aamujuontajaksi. Pian hänen parikseen tuli NRJ:n aamushowssa aiemmin vaikuttanut Sirkku Rajala, joka ei kovin kauaa uudessa työssään viihtynyt. Rajalan jälkeenkin Aamutiimin naisjäsen vaihtui usein.

Alkuvuodesta 2001 saadut toimiluvat otettiin käyttöön pääasiassa seuraavan kesän aikana. Vuoden 1999 tapaan ei ollut kuitenkaan yhtenäistä aloitusajankohtaa. Uudet lähettimet aloittivat joko toimilupaan määritetyllä paikkakunnalla tai naapuripaikkakunnalla. Mikkelissä taajuus vaihdettiin 98,9:stä 100,5 MHz:ksi. Ähtärissäkin taajuus vaihdettiin ennen lähetysten aloittamista.

Lokakuussa Kiss FM joutui lopettamaan nettilähetyksensä tekijänoikeusjärjestö Gramexin liian suurien korvausvaatimusten takia. Kissin lisäksi samalla kertaa loppuivat mm. NRJ:n, Novan, Cityn ja Sport FM:n nettilähetykset. Gramex oli sitä mieltä, että nettilähetyksistä pitää maksaa erikseen tekijänoikeusmaksuja. Radioasemat puolestaan katsoivat nettijakelun olevan samaa signaalia kuin itse radioaalloillakin, joten siitä ei tarvitsisi maksaa korvauksia. Tapauksen johdosta Radio Helsinki jäi ainoana kaupallisena radiokanavana nettiin.

Joulukuussa julkaistun KRT:n mukaan Kiss FM oli toisiksi kuunnelluin kaupallinen radioasema Novan ollessa kuunnelluin. Samassa tutkimuksessa todettiin kaupallisen radion ohittaneen Yleisradion kuuntelijamäärissä.

Osa vuoden 2001 alussa saaduista taajuuksista otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna. Helmikuussa 2002 avattiin Kemin ja Kajaanin lähettimet. Huhtikuussa avattiin puolestaan Jämsän lähetin.

Loppukesästä 2002 Kiss FM haki lupaa laajentaa kuuluvuusaluettaan Rovaniemen, Iisalmen, Joutsenon ja Heinolan alueille. Valtioneuvosto myönsi Kissille taajuuden 94,2 Joutsenoon ja 103,1 MHz Iisalmelle. Lähettimet otettiin käyttöön vasta syksyllä 2004.


Osa 3: Suurien mullistusten aika

Uusi KISS -logoJoulukuussa 2003 Kiss aloitti yhdessä Iskelmän kanssa ensimmäisinä radiokanavina lähetykset digitelevisioverkossa. Valtioneuvosto myönsi SBS:lle luvan joulukuun puolivälin jälkeen. Jo viikon kuluttua luvan myöntämisestä kanavat olivat digijakelussa. Vuodenvaihteessa Kiss FM teki uudenvuodenlupauksen soittaa monipuolisempaa musiikkia. Mikäli sama kappale soi kahdesti työpäivän (klo 10-15) aikana, sai ensimmäinen soittaja 10 000 € puhtaana käteen.

Uusi digitelevisiokanava Viisi aloitti keväällä 2004 lähetyksensä, yhteistyökumppaninaan Kiss FM. Kissillä oli huomattava osuus Viitosen ohjelmavirrassa. Kiss TV soitti taustalla Kiss FM:n ohjelmaa ja kuvaruudussa nähtiin mm. uutisotsikoita, säätietoja ja kelitietoja. Kiss soi myös GalleriaChatin ja Mobiili+ -ohjelman taustalla. Keväällä Viisi ja SBS kertovat aloittavansa strategisen yhteistyön, joka johti pian siihen, että Viitonen siirtyi SBS:n omistukseen. Loppukesästä 2004 tuli tieto, että Viitonen ei jatkakaan entiseen malliin kesän jälkeen, vaan tilalle tulee loppuvuoden aikana uusi musiikkitelevisiokanava The Voice.

Elokuun 2004 puolivälissä Kiss FM uudistui hieman, lähetysaikoja muutettiin ja mukaan tuli uusia ohjelmia. Aamutiimi oli äänessä vain kolme tuntia klo 06:30-09:30, jonka jälkeen kuultiin uutena ohjelmana "90 minuuttia musiikkia". Muut arki-ohjelmat siirtyivät tunnilla eteenpäin, mutta Top 30 Kuuntelijalista säilytti vanhan paikkansa alkaen klo 19. Syyskuun alussa kanava sai uuden iltaohjelman, kun aiemmin Kiss FM:llä juontanut ja ohjelmapäällikkönä toiminut Pasi Piipponen palasi sorvin ääreen uudella Iltakoulu-ohjelmalla.

Kissin viikonloput uudistuivat vielä arkipäiviä enemmän. Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-17 kanavan valtasi Kiss FM Toiveviikonvaihde, jota juonsi aluksi Tico Anttonen. Lauantai-illat täyttyivät puolestaan bilemusiikilla, kun Kiss FM Party ilmestyi ohjelmistoon klo 18-23. Sunnuntai-iltaisin alettiin puolestaan muistella 90-lukua Retrosunnuntain merkeissä klo 17-21.

Loppuvuosi oli Kiss FM:lle vaikea. Aamutiimin suosittu juontaja Timo "Timpe" Salonen irtisanoutui häneen kohdistuneiden rikosepäilyjen vuoksi. Radiopersoonaa epäiltiin alaikäisen hyväksikäytöstä, josta hän seuraavana keväänä sai tuomion. Aamutiimiin Annika Metsäkedon juontajapariksi siirtyi kanavan iltapäiviä luotsannut Marko Pirttinen. Keltainen lehdistö löysi kuitenkin luurangon myös Pirttisen kaapista. Hän oli saanut vuonna 2003 tuomion lapsipornografian hallussapidosta. Myös Pirttinen päätti irtisanoutua vanhan tuomion tultua yllättäen esiin. Kiss FM ilmoitti lopettavansa toistaiseksi koko Aamutiimin tapausten seurauksena.

Muutaman viikon ajan kanavan aamuja pyöritti Toiveviikonvaihteesta tuttu Tico Anttonen yhdessä uutistenlukija Eeva Rajalan ja Aamutiimiin palkatun Jussi Lehmuskallion kanssa. Marraskuun lopussa aamuihin tuli Remppajengi, jonka tarkoituksena oli kasata kaikkien aikojen Aamutiimi vuodelle 2005. Remppajengin vakioporukkaan kuuluivat Annika Metsäketo, Wallu Valpio sekä Tico Anttonen. Ohjelmassa oli myös paljon julkisuuden henkilöitä sekä vieraina että juontamassa. Myös Jussi Lehmuskallio oli aluksi Remppajengissä mukana, mutta hän siirtyi pian iltoihin Pasi Piipposen tilalle. Remppajengi päätti työnsä maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta uutta Aamutiimiä ei vielä paljastettu.

Kiss FM vietti maaliskuussa 2005 10-vuotissynttäreitään, joiden yhteydessä kanava lanseerasi yhdessä Nokian ja HP:n kanssa ensimmäisenä maailmassa Visual Radio -palvelun. Kiss FM:n Visual Radio -palvelu näytti kavalla soivan kappaleen nimen, artistin nimen ja kuvan sekä lisätietoa artistista yhteensopivan matkapuhelimen näytöllä. Lisäksi oli mahdollista osallistua kyselyihin ja äänestyksiin matkapuhelimen kautta sekä tilata soittoääniä ja keikkalippuja.

Kissin syntymäpäiväjuhlat kulkivat nimellä Vuosikymmenen bileet, jotka pidettiin Helsingin Kaapelitehtaalla. Lippuja bileisiin oli saatavissa ainoastaan voittamalla liput suoraan kanavan kilpailusta. Juhlissa esiintyivät mm. Titiyo, Bodies Without Organs, Bomfunk MC's, LAB ja Beats & Styles. Bileistä kuultiin illan aikana myös suoraa lähetystä kanavan taajuuksilla klo 19-23. Lähetyksen juonsi Tico Anttonen yhdessä Jussi Lehmuskallion kanssa. Vuosikymmenen bileiden jälkeen kanavan ohjelmisto muuttui jälleen hieman. Primetime-ohjelmien lähetysajoissa palattiin vanhaan kaavaan ja Kiss FM Party siirtyi lähetettäväksi vain perjantai- ja lauantai-iltaisin klo 18-23. Talven aikana ohjelmaa oli kuultu jokaisena arki-iltana sekä lauantaina.

Elokuun 2005 lopussa asema uudistui ja vaihtoi nimekseen Uusi Kiss. Samalla menivät uusiksi niin äänimaailma kuin visuaalinen ilmekin. Myös uusi aamuohjelma, Aamuklubi, aloitti näyttelijä Eppu Salmisen, Silvia Modigin ja stand up -koomikko Niko Kivelän voimin. Uuden Kissin soittolistalla korostettiin enemmän uutta musiikkia kuin aiemmin ja yli kaksi vuotta vanhan musiikin osuutta laskettiin viidennekseen entisestä 40 prosentista. Uuden Kissin keskipäivää juonsi Satu Järvinen, iltapäivää Tico Anttonen kimppakyydissä Annika Metsäkedon kanssa ja iltaa MTV3:n Suuri Seikkailu -kilpailusta tutuksi tullut Marko Loukaskorpi. Myöhemmin aamuklubin alkuperäisestä kokoonpanosta jäi jäljelle vain Niko Kivelä, joka sai juontajaparikseen Vappu Pimiän.

Vuoden 2006 lopulla asema pudotti uutuuden hohdon pois nimestään ja näin kanava toimi nimellä KISS. Tämä vaihe jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, kun aseman omistava SBS päätti maaliskuussa 2007 perustaa monimediabrändin yhdistämällä KISS-radiokanavan musiikkitelevisiokanava The Voicen brändiin. 5. maaliskuuta 2007 radiokanavan nimeksi tuli The Voice Radio.

Sloganeita:

"Suomen ensimmäinen hittiasema" (1995)
"Tämän päivän parasta musiikkia"
"Hitit joka hetkeen"
"hittejä, hittejä, hittejä, kiss, kiss, kiss"
"Suosikkisi 80- ja 90-luvuilta. Ja parhaat uutuudet." (1999-2001)
"Suomen suosituinta musiikkia." (2001-2004)
"Suomi ei ole koskaan kuulostanut paremmalta!" (2004)
"Enemmän syytä kuunnella" (2005)
"Tämän päivän parasta musiikkia" (2005-2006)

Kiitokset:

Tero Toivonen
Tomi Yrjölä

Twitter