Vuonna 2015 perustettu radioasema Roll FM aloittaa jälleen tänään lähetykset netissä ja myöhemmin myös pääkaupunkiseudun taajuudella 105,8 MHz. Lähetykset ULA-taajuudella alkavat myöhässä, koska osa teknisistä laitteista puuttuu toistaiseksi Helsingin Hanasaaren lähetinasemalta. Nettistriimi

...

Viestintävirasto ei peruuta Radio Helsingin ohjelmistolupaa, vaikka radioaseman liiketoiminta on siirtymässä uudelle yritykselle. 12. lokakuuta päivätyssä ennakkopäätöksessä todetaan, että Viestintävirasto katsoo uuden omistajan, Muusikkojen liitto ry:n omistaman Livelaboratorio Oy:n, olevan

...

Radiokanava Love FM ei laajenna kuuluvuuttaan Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun, vaan jatkaa toimintaansa vain Tampereen seudulla taajuudella 95,3 MHz. Aseman taustayhtiö Love FM Oy on ilmoittanut Viestintävirastolle syyskuun lopulla, että se ei tule aloittamaan lähetyksiä kolmessa muussa

...

NRJ Finland Oy on ilmoittanut Viestintävirastolle luopuvansa osittain taajuuskokonaisuuden 12 ohjelmistoluvasta. Ilmoitus tarkoittaa sitä, että yhtiön aikuisille suunnattu Radio Nostalgia jatkaa lähetyksiään nykyisessä laajuudessaan, eikä se ota käyttöön uusia taajuuksia. Viestintävirasto ja

...

Keskisuomalainen Oyj on ostanut lahtelaisen Mediatalo Esan osakkeet ja jatkaa yhtiön ainoana omistajana. Kauppahinta on noin 13,5 miljoonaa euroa. Kaupassa Keskisuomalaisen omistukseen siirtyvät Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, viisi kaupunkilehteä sekä sanomalehtipaino ja varhaisjakeluyhtiö.

...

Nettiradiona ja ajoittain lyhytaikaisilla radioluvilla toimiva Radio Patmos ottaa ensi lauantaina käyttöön ohjelmistoluvan, jonka se sai Viestintävirastolta huhtikuussa. Radio Patmos alkaa kuulua kymmenellä taajuudella pääasiassa läntisessä Suomessa. Ohjelmistolupa on voimassa vuoden 2019 loppuun.

...

Yleisradio suunnittelee ruotsinkielisen Yle Fem -kanavan ja suomenkielisen Yle Teeman yhdistämistä samalle kanavapaikalle ensi kevään aikana. Ylen hallintoneuvosto päätti tiistaina käynnistää Yle-lakiin perustuvan ennakkoarvioinnin, jossa suunnitelmasta kerätään lausuntoja eri tahoilta.

...

Kauden 2016-2017 jääkiekkoliiga alkoi perjantaina 16. syyskuuta seitsemällä ottelulla. Sarjassa pelaa 15 joukkuetta, joista neljäntoista otteluja voi seurata paikallisilla radiokanavilla. Valtakunnallisia radiolähetyksiä Liigan otteluista kuullaan tuttuun tapaan Yle Puheelta. Alla olevaan

...

Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa tv-verkkotoimilupien voimassaoloa neljällä kuukaudella ja siirtää uusien verkkotoimilupien alkamisajankohtaa, jotta kolme valtioneuvostolle palautunutta toimilupaa ehditään myöntää uudelleen. Digitan, DNA:n ja Elisan verkkotoimiluvat ovat näin ollen voimassa

...

Antenni-tv-verkon muutostöitä tehdään Espoon ja Fiskarsin alueelle. Ne ovat alkaneet tänään tiistaina ja jatkuvat ylihuomiseen. Taajuusmuutos aiheuttaa enintään seitsemän tunnin lähetyskatkoksen aikavälille 6.9.-8.9. kello 9-16 kaikilla alueen päälähetysasemilta lähetettävissä

...

Radio Dein kuuluvuus on parantunut Kokkolan seudulla uuden lähettimen aloitettua lähetykset taajuudella 91,8 MHz. Lähetykset alkoivat syyskuun alussa samasta mastosta, josta myös Radio Vaasa lähettää. Radio Dei välittää Keski-Pohjanmaan taajuuksilla valtakunnallista ohjelmaa sekä

...

Ylen ruotsinkielinen radiokanava Vega uudistuu syyskuun alussa, jolloin kanava esittelee myös uusia juontajia. Yle Vega tulee lisäämään uutis- ja ajankohtaisohjelmien ja yhteiskunnallisten sisältöjen tarjontaa sekä aluelähetyksiä. Yle Vegan uudistus kuuluu ensimmäisen kerran torstaina 1.9.2016.

Pohjois-Savossa toimiva Radio Sandels on vahvistanut kuuluvuuttaan maakunnan eteläosissa tällä viikolla Leppävirralle asennetulla lähettimellä. Radio Sandelsin taajuus on Varkauden seudulla 90,0 MHz. Lähettimen suurin sallittu teho on 1 kW. Iisalmessa vuonna 2012 aloittanut paikallisradio on jo

...

Bauer Median omistaman radiokanava Iskelmän taajuudet vaihtuvat Vaasassa, Seinäjoella, Kuopiossa, Mikkelissä ja Savonlinnassa elokuun lopulla, ja samalla aseman kuuluvuusalue pienenee. Iskelmä jatkaa paikkakunnilla Bauer Median omistaman Kaimax Media Oy:n toimiluvilla. Elokuun loppuun asti Iskelmä toimii

...

Rauman seudulla alkaa kuulua kolme uutta radiokanavaa, kun Järviradio, Mediatakojat Oy ja Bauer Mediaan kuuluva Kaimax Media Oy aloittavat lähetykset. Järviradion lähetykset alkavat elokuun loppuun mennessä Vermuntilasta Rauman keskustan eteläpuolelta taajuudella 107,7 MHz. Lisätaajuus paikkaa

...

Vapaasti jaettavat tv-kanavat siirtyvät Suomessa nykymuotoisista SD-lähetyksistä HD- eli teräväpiirtolähetyksiin neljän vuoden kuluttua, kun SD-lähetykset loppuvat. TV-yhtiöt ovat sopineet, että SD-lähetykset päättyvät antenniverkon UHF-taajuuksilla 31.3.2020. Rinnakkaiset HD-lähetykset

...

Valtioneuvosto ei peruuta Anvia Oyj:lle myönnettyä Pohjanmaan alueellista tv-verkkotoimilupaa, vaan luvan saa haltuunsa Elisa Oyj. Elisa osti Anviaan kuuluvia yhtiöitä heinäkuussa solmitulla kaupalla. Kaupan myötä Elisan omistukseen siirtyi Anvia Telecom Oy, jonka hallussa on Pohjanmaan

...

Leena Puntila luopuu Bauer Media Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on jo alkanut. Puntila toimii yhtiön johdossa syyskuun loppuun asti, minkä jälkeen hän jatkaa Bauer Mediassa johdon konsulttina ja neuvonantajana. Vastikään 60 vuotta täyttänyt Puntila on tehnyt

...

Lapsille ja lapsenmielisille suunnattu Lasten oma radio on aloittanut jälleen lähetykset netissä kahden vuoden tauon jälkeen. Heinäkuun alussa alkaneet lähetykset tarjoavat päivittäin kello 6-22 monipuolista lastenmusiikkia ja puheohjelmaa. Kanavan tavoitteena on välittää tietoa kaikesta

...

Digitan antenni-tv-verkkossa aloittaa elokuun alussa kaksi uutta maksu-tv-kanavaa Viasat Jalkapallo ja Viasat Jääkiekko. Samassa yhteydessä Viasat Sport Xtra saa uuden nimen Viasat NHL Xtra8. Myös Viasat Sport Finlandin nimi vaihtuu, sillä jatkossa kanava on Viasat Urheilu. Uudet kanavat näkyvät

...

Uusi radiokanava Love FM on aloittanut lähetykset Tampereen seudulla taajuudella 95,3 MHz. Love FM lähettää Järviradion kanssa samasta antennista Soneran mastosta Nokialta kahden kilowatin teholla. Aseman omistaa Love FM Oy, joka sai Viestintävirastolta ohjelmistoluvan viime marraskuussa neljään kaupunkiin.

...

Toukokuussa toimintansa aloittanut Nelonen Median ja porilaisen Mediatakojat Oy:n yhteinen Helmiradio laajenee Lounais-Suomeen. Kanava aloittaa toimintansa maanantaina 11.7. nykyisillä Radio Melodian taajuuksilla. Helmiradion toiminta käynnistyi osavaltakunnallisena Groove FM:n taajuuksilla

...

Tampereen seudulla alkavat ensi sunnuntaina kuulua säännölliset keskiaaltolähetykset, kun Pispalan Radio aloittaa kokeilut taajuudella 729 kHz. Radiokanavan taustayhdistyksellä on taajuudelle pitkäaikainen ohjelmistolupa, mutta vakituisia lähetyksiä ei ole toistaiseksi kuultu sopivan mastopaikan puuttumisen

...

Viestintävirasto on vaihtanut Mediatakojat Oy:lle taajuuskokonaisuuteen 19 myönnettyä taajuutta Joensuussa. Lähetykset voidaan aloittaa uudella taajuudella 98,7 MHz aikaisintaan 2.8.2016, jolloin taajuus vapautuu lyhytaikaisesta käytöstä. Taajuudella lähettää elokuun toiseen päivään saakka

...

Radiokanavien ohjelmistoja voi kuunnella nyt myös jälkikäteen, kun uusi on demand -palvelu on otettu käyttöön osana Radiot.fi-palvelua. Palvelusta löytyy aluksi Bassoradion, Iskelmä Helsingin, Metro Helsingin, NRJ:n, Radio Helsingin, Radio Nostalgian, Radio Novan, Radio Vaasan sekä Radio Voiman

...

Pääkaupunkiseudulla taajuudella 89,7 MHz on aloittanut lähetykset uusi paikallisradioasema Business FM, joka tavoittelee kuuntelijoita liike-elämän vaikuttajista, yrittäjistä ja yrityselämän tapahtumista kiinnostuneista pääkapunkiseutulaisista nuorekkaista aikuisista. Popmusiikin ohella uusi

...

Vanhoillislestadiolaisten Suviseuroista Torniosta alkavat Kesäseuraradion lähetykset kuuluvat tänä kesänä elokuun ensimmäiseen päivään saakka 52 taajuudella. Kesäseuraradion lähetykset alkavat keskiviikkona 29.6. ja välittävät lestadiolaisten jokavuotisen suurtapahtuman lisäksi paikallisia seuroja

...

Yle Puheen, Yle Klassisen ja Yle Mondon jakelu loppuu television DVB-verkossa kesäkuun lopussa. Kolmea radiokanavaa on voinut kuunnella digi-tv:n radiovalikossa valtakunnallisesti. Yle Puhe jatkaa lähetyksiä ULA-taajuuksilla ja netissä. Monikielistä Yle Mondoa voi kuunnella pääkaupunkiseudulla

...

Patmos Lähetyssäätiö on saanut Viestintävirastolta luvan aloittaa Radio Patmoksen lähetykset Ulvilasta Porin sijaan. Patmos oli hakenut muutosta lupapaikkakuntaan kesäkuussa. Siirtoa perusteltiin lähetyspaikan ja antennin sijainnilla. Radioasemien lähetinpaikkakunnat on määritelty radiotaajuuksien

...

Yle Puheen kuuluvuus vahvistuu Kankaanpään ja Perhon seuduilla keskiviikosta alkaen, kun radiokanava saa käyttöönsä kaksi uutta taajuutta. Yle Puhe alkaa kuulua Perhossa kolmen kilowatin teholla taajuudella 92,2 MHz. Kankaanpäässä tehoa on yksi kilowatti taajuudella 107,2 MHz. Lisäksi kanavan

...

Facebook-ryhmä