Radio City Etelä-Savo -logoIskelmä Etelä-Savon ja Radio City Etelä-Savon omistaja on vaihtunut, kun Länsi-Savo-konserniin kuuluva Järvi-Savon Viestintä Oy myi radioidensa liiketoiminnan Kevyt Kanava -konsernille. Viestintävirasto hyväksyi omistajanvaihdoksen maanantaina. Iskelmällä on Etelä-Savossa taajuudet Mikkelissä ja

...

NOVA-logoHallitus on antanut tänään ennakkopäätöksen radioliiketoimintaa koskevista yritysjärjestelyistä. Yritysjärjestelyiden seurauksena MTV Oy:n omistuksessa olevan Suomen Uutisradio Oy:n radioliiketoiminnot eli Nova  ja sen ohjelmistotoimilupa siirtyvät Bauer Median omistukseen. Hallitus katsoi, että kauppa

...

Laajasalon opiston radiokurssin opiskelijat juontavat ja toimittavat seuraavan kolmen viikon ajan koulutusprojektina radiokanavaa, joka kuuluu kaikissa Suomen Stockmann-tavarataloissa. Stockmannin Jouluradion lähetykset alkoivat tiistaina 1. joulukuuta. Kanavan studio sijaitsee Helsingin keskustan

...

Kesällä Nastolassa äänessä ollut Pasiradio on saanut Viestintävirastolta uuden lähetysluvan, joka mahdollistaa lähetysten aloittamisen joulukuun alussa taajuudella 88,2 MHz. Pasiradio saa lähettää 50 watin teholla helmikuun loppuun asti. Viestintävirasto on myöntänyt saman pituisen luvan myös Toni

...

Radio City -logoMarraskuun alussa Viestintävirastolta kaksi uutta ohjelmistolupaa saanut Alueradiot Sastamala Oy aloittaa Radio Cityn lähetykset Porissa ja Hämeenlinnassa. Radio City Pori alkaa kuulua joulukuussa taajuudella 88,2 MHz. Radio City Hämeenlinna pääsee ääneen tammikuussa taajuudella 91,0 MHz.

...

Järviradio on saanut lisää lähetystehoa Kuopion Neulamäen radioasemalle. Aiemmin 50 watin teholla lähettänyt Järviradio voi nyt toimia 500 watilla. Järviradiolla on ollut pitkäaikainen ohjelmistolupa Kuopion taajuudelle 102,9 MHz viime vuodesta alkaen. Tehonkorotuksia on tehty myös Iisalmessa,

...

LVM-logoVuoden 2017 alussa käynnistyvä toimilupakausi tuo uuden toimijan antennitelevisiomarkkinoille, kun valtioneuvostolta torstaina verkkotoimiluvan saanut norjalainen Norkring voi aloittaa lähetykset. Toimiluvat myönnettiin DNA Welho Oy:lle VHF-alueen kanavanippuihin A, B ja C, Digita Oy:lle

...

Radio Sandels -logoIisalmelainen Radio Sandels on saanut Viestintävirastolta luvan laajentua Kuopion ja Varkauden seuduille. Kuopiossa Radio Sandelsin vakituiseksi lähetystaajuudeksi tulee 104,6 MHz. Tällä taajuudella kanava on lähettänyt lyhytaikaisilla luvilla ja pienellä lähetysteholla. Varkauden taajuus tulee olemaan 90,0

...

Digita-logoVerkkoyhtiö Digita ilmoittaa toteuttavansa koko maan kattavia radio- ja televisioverkon huoltotöitä 11. marraskuuta. Huoltotyöt alkavat vuorokauden vaihtuessa ja kestävät aamukuuteen. Huollot aiheuttavat yhtiön mukaan yhden katkoksen kullekin kanavalle aikavälillä kello 1.00-5.00. Katkokset

...

Viestintävirasto-logoUusien yksityisten radioiden ohjelmistolupien ohella Viestintävirasto on myöntänyt kaksi taajuutta Yleisradiolle Yle Puheen käyttöön. Yle saa Puheen kuuluvuutta vahvistavat lisätaajuudet Kankaanpäähän ja Alajärvelle. Noin sadan taajuuden valikoimasta 16 taajuudelle ei haettu toimilupaa. Nämä taajuudet

...

Viestintävirasto-logoViestintävirasto on myöntänyt uusia ohjelmistotoimilupia analogiseen radiotoimintaan. Elokuun lopussa päättyneellä hakukierroksella oli jaossa 94 FM-verkon taajuutta sekä 4 AM-verkon taajuutta. Toimilupia myönnettiin 36 eri FM-taajuudelle sekä yksi toimilupa AM-taajuudelle. Uusiin kokonaisuuksiin toimiluvan

...

Vaijeriradio-logoMarraskuun alussa uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla lähetykset aloittanut salolainen Vaijeriradio kuuluu tällä kertaa suoraan kaupungin ydinkeskustasta uudella taajuudella 101,7 MHz. Vaijeriradion studio on rakennettu Annankadun varrelle Ihme ja Kumma -monitoimitilaan, joka toimii myös

...

LVM-logoLiikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävä on arvioida Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmä selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa sekä rahoituksen tasoa. Ryhmän tulisi myös arvioida eduskunnan

...

SCM Radio -logoLoppukesän ja alkusyksyn ajan lähetystauolla ollut SCM Radio on aloittanut lähetykset uudelleen Riihimäellä taajuudella 100,8 MHz. Pääasiassa gospelia soittava kristillinen radiokanava voi toimia uudella lyhytaikaisella ohjelmistoluvalla ensi tammikuun loppuun saakka. 50 watin teholla lähettävän

...

Yle Areena -logoDigita tuo Yleisradion Areena-verkkopalvelun antennitelevisioverkkoon. Kokeiluvaiheessa oleva palvelu kattaa tv-kanavat Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema sekä Yle Fem. Teräväpiirtolaatuisena katseltavissa ovat Yle TV1, Yle TV2 ja Yle Fem. Yle Areenan niin sanottu HB, eli hybrid broadcast broadband TV

...

Nelonen Media -logoSanoma on avannut uuden radion suoratoistopalvelun. Torstaina avattu Supla-palvelu sisältää konsernin radiosisältöjen lisäksi sisältöjä, joita ei muissa julkaisukanavissa kuulla. Sanoma kertoo panostavansa nimenomaan suoratoistoon eikä podcasteihin, sillä yhtiön mukaan podcast on vanhahtava ja liian

...

Viestintävirasto-logoViestintävirasto on aloittanut uuden radiotoimilupien hakukierroksen, jossa radioluvan hakijoilta pyydetään lausuntoja 5. marraskuuta mennessä. Haettavaksi tulee kaksi taajuutta pääkaupunkiseudulta sekä joitakin uusia taajuuksia muilta paikkakunnilta. Viestintävirastolla on jo puitavana tukku

...

Viasat-logoDigitan antenni-tv-verkkoon on lisätty seitsemän uutta maksullista tv-kanavaa 5. lokakuuta. Kanavien lähetykset ovat alkaneet torstaina 8. lokakuuta. Uudet kanavat ovat Viasat NHL Xtra 1, Viasta NHL Xtra 2, Viasat NHL Xtra 3, Viasat NHL Xtra 4, Viasat NHL Xtra 5, Viasat NHL Xtra 6 ja Viasat NHL Xtra 7.

...

LVM-logoHallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta vaikuttaa lyhytaikaisilla radioluvilla lähettävien radiokanavien toimintaan. Tämän vuoden alussa voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari on jo periaatteessa rajoittanut kolmen kuukauden luvilla lähettävien asemien

...

Radio Queen Loviisa -logoLoviisassa viime vuoden kesällä lähetykset aloittanut Radio Queen Loviisa pääsee jälleen ääneen parin viikon tauon jälkeen, sillä Viestintäviraston myöntämä uusi lyhytaikainen radiolupa on tullut voimaan lokakuun alussa. Radio Queen Loviisan lupa jatkuu tämän vuoden loppuun asti uudella taajuudella

...

Scandinavian Weekend Radion eli SWR:nlähetys kuuluu ensi lauantaina myös netissä, kun Virroilla toimiva radioasema ja nettiradiopalvelu Radioverkko.fi aloittavat yhteistyön. SWR:n lähetystä voi kuunnella Radioverkossa kello10-20. SWR lähettää keskiaaltotaajuudella 1602 kHz, lyhytaaltotaajuuksilla 5980,

...

Radio Patmos -logoHengellinen Radio Patmos palaa ula-taajuuksille 1. lokakuuta alkaen. Patmos lähettää lyhytaikaisella luvalla yli 20 paikkakunnalla. Kanavan toiminnasta vastaa Patmos Lähetyssäätiö, jolla on ollut radiolupia ennenkin. Radio Patmoksen lähetykset alkavat torstaina kello 9 Markku Vuorisen isännöimällä ohjelmalla.

...

Syksyn saapuminen on tuonut radiotaajuuksille ja nettistriimeihin jälleen oppilaitosten radioasemia, joista ensimmäisenä syyskuussa ääneen ehti Outokummun Radio Kupari. Tällä viikolla lähetykset aloitti myös Ylivieskan Make@radio. Ranualla lähettävä Opistoradio pääsee ääneen myöhemmin syksyllä.

Yöradio-logoNettiradiona jo viiden vuoden ajan toiminut Yöradio aloittaa kokeelliset lähetykset Helsingissä ULA-taajuudella 105,0 MHz ensi perjantaina. Yöradio on nimestään huolimatta ympäri vuorokauden lähettävä musiikkipainotteinen radiokanava, jolla on juonnettua ohjelmaa joka toinen lauantai. Kanava pyrkii

...

Suomalaisten riippumattomien ja itsenäisten paikallisradioiden edunvalvoja Suomen Radio- ja Viestintäjärjestö tapasi viestintäministeri Anne Bernerin Helsingissä 15. syyskuuta 2015. Tapaamisessa järjestö esitti huolensa aidon paikallisradiotoiminnan edellytyksistä. Järjestön mielestä tämänhetkiset

...

Digita-logoDigita on aloittanut 700 megahertsin taajuusalueen muutostyöt heinäkuussa Pohjois-Suomesta. Digita ja Viestintävirasto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä kaikkiin suomalaisiin antenni-tv-kotitalouksiin vaikuttavien taajuusmuutosten suunnittelussa ja toteutuksessa. Taajuusmuutoksen ensimmäinen vaihe päättyy

...

Etelä-Pohjanmaan Viestintä Oy on saanut luvan lähettää digitaalista radio-ohjelmaa UHF-verkossa DVB T2 -tekniikalla. Viestintävirasto myöntää toimiluvan tietoyhteiskuntakaareen vedoten, koska uusia toimilupahakemuksia ei ole tullut. Viimeksi toimilupa myönnettiin kesäkuussa 2015.

Radio Autere -logoKesän ajan toimineen Radio Autereen lähetykset ovat päättyneet Mänttä-Vilppulassa taajuudella 106,6 MHz. Asema jatkaa kuitenkin toimintaansa Järviradion siipien suojassa, sillä seuraavan kolmen kuukauden pituisen tilapäisen luvan omistaa Järviradio. Radio Autere voi lähettää omaa ohjelmaa arkisin viisi

...

Viestintävirasto-logoRadioiden ohjelmistolupia haki viime perjantaihin mennessä Yleisradion lisäksi 14 toimijaa. Hakukierroksella oli tarjolla 94 uutta taajuutta sekä neljä taajuuskokonaisuutta analogiseen FM-radiotoimintaan. Tarjolla oli lisäksi neljä taajuutta AM-radiotoiminnan käyttöön. Eri toimilupayhtiöt jättivät yhteensä

...

Facebook-ryhmä