MTV Oy käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Yhtiössä työskentelee noin 390 henkilöä. Neuvottelujen tavoitteena ovat sekä rakenteelliset että toiminnalliset muutokset. Neuvottelut käydään tuotannollisista, taloudellisista ja toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä.
Muutokset saattavat aiheuttaa työtehtävien muuttumista, yhdistämistä, lakkauttamista, ulkoistamista, työsuhteen ehtojen muutoksia, osa-aikaistamisia tai irtisanomisia. Alustava arvio henkilöstön vähennystarpeesta on 45 henkilöä.
MTV parantaa kustannustehokkuuttaan, vauhdittaa strategian toteutumista ja keskittyy digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen. Tappiollinen liiketoiminta on käännettävä voitolliseksi, tavoitteena on tehdä MTV:stä pitkäjänteisesti kestävä ja kannattava mediatalo.
– Katselu ja kulutus ovat erinomaisella tasolla, useat liiketoiminnan osa-alueet kehittyvät oikeansuuntaisesti, myös markkinaosuus ja liikevaihto ovat kasvussa, mutta kasvu on odotuksiimme nähden liian hidasta. Liiketoiminta on saatava kestävälle ja kannattavalle pohjalle, jotta voimme varmistaa jatkossakin suomalaisten mahdollisuudet nauttia esimerkiksi uutisista ja viihteestä sekä tarjota mainostajille kotimaisen, laajasti suomalaisten tavoittaman, median liiketoimintansa kasvun tukena, kommentoi MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen.
Mediamonitori – MTV