Kuukausi: heinäkuu 2018

  • Nelonen Media lopettaa maksulliset viihdekanavansa syyskuussa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Maksulliset sisällöt jatkossa Ruudussa Nelonen Media lopettaa maksu-tv-liikentoimintansa ja siirtää maksulliset sisällöt Ruutu-palveluun, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Nelonen Median maksullisia tv-kanavia on voinut tähän asti katsoa Ruudussa sekä eri operaattoreiden maksupaketeissa.

  • Radiouutiset Mediamonitorista heinäkuussa 2018

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiouutiset Mediamonitorista heinäkuussa kertoo, että kaksi radioyhtiötä jättää osan viime vuonna saamistaan taajuuksista käyttämättä ja yksi saa luvan aloittaa lähetykset määräajan umpeutumisen jälkeen. Hengellisten kesätapahtumien radioilla on puolestaan käytössä lyhytaikaisia radiolupia, ja parhaillaan eletään kesän vilkkainta viikonloppua, kun useilla eri paikkakunnilla toimii tapahtumaradioita. Äänessä on esimerkiksi Kansanlähetyspäivien radioasema Hausjärvellä.