Radiouutiset Mediamonitorista tammikuussa 2018

kirjoittanut

kategoriassa

Vuoden 2018 ensimmäisissä radiouutisissa kerrotaan, että valtioneuvosto hyväksyi radion ohjelmistoluvat viime torstaina. Luvista suurin osa laajentaa nykyisten asemien kuuluvuusalueita, mutta uusiakin asemia voidaan perustaa. Uutisissa kerrotaan myös, että Kevyt Kanava tiedottaa uuden radiokanavansa sisällöstä myöhemmin, ja että Järviradiolle lupakierros tuo kolme uutta taajuutta. Business FM:n kuuluvuusalue laajenee puolestaan Tampereelle ja Ouluun.

Uutisten muita aiheita ovat vuoden 2020 radio-ohjelmistoluvat ja viestintälainsäädännössä tehtävät muutokset, joilla muun muassa poistetaan sääntelyä radiomainonnan määrässä.

Lauri Niemisen toimittamat Radiouutiset Mediamonitorista voi kuunnella klikkaamalla sivun alussa olevaa nettisoitinta.

Mediamonitori