Viihteessä on henkisen ja taloudellisen kasvun paikka

kirjoittanut

kategoriassa

On upeaa lukea uutisointi Ylä-Savon uudesta paikallisradiosta. Mieleen tulee Koljonvirran tapahtumat, missä suuri sydän ja oikeudentaju riittivät pelastamaan kansakunnan. Radio Sandelsin perustajia on helppo verrata Sven Tuuvaan. Nämä miehet ovat tämän päivän jyrämiehiä, jotka antavat kasvot itsenäiselle suomalaiselle viihdeyrittämiselle. He uskaltavat asettua etumiehiksi asialleen omaisuudellaan ja kasvoillaan. Tässä asenteessa on Team Finlandille lähtökohta kasvattaa luova talous taloutemme veturiksi.

Viihteen tehtävä on viihdyttää, ei ruokkia kvartaaliyritysten pohjatonta ahneutta. Toisin kuin uutisoidaan, paikallisradioverkosto ei tuhoutunut viime lamaan, vaan näennäisesti tekijöiden etua valvovaan tekijänoikeusmaksuteurastukseen. Tekijät antaisivat tänään vaikka ilmaista radiosoittoaikaa saadakseen uustuotantoaan kuuluville.

Artistin eksistenssi ja keikkakysyntä ovat sidoksissa levytyksiin. Soittolistat ryöstöviljelevät hittejä ohjatakseen tekijänoikeusmaksuvirrat yksiin käsiin. Hitit pursuavat jo ulos korvista samalla kun muu tarjonta ei saa edes tilaisuutta esittäytyä. Kauppa olettaa kysynnän loppuneen ja ajaa markkinoita alas, kun samat hitit eivät jaksa kiinnostaa varsinkaan ylihintaisina. Viihteen ekosysteemi ei toimi!

Raha ulos Suomesta

Pienen pääoman Järviradio ja Radio Kajaus ovat selvinneet vuosikymmenet sinnikkyydellä ja vapaan ohjelmavirran tuomalla kuuntelijoiden valtakirjalla. Myös kuuntelijoiden ehdoille rakennettu tamperelainen Radio Musa palkittiin juuri vuoden radiona. Viihteen kysyntä ja tarvittava ostovoima ovat suurempia kuin ikinä, mutta koko väestöä palvelevalle tarjonnalle ei ole riittäviä kilpailuedellytyksiä.

Ministeriöiden tulee kuunnella omiensa ääntä. Pienillä radioilla ja levy-yhtiöillä ei ole varaa rahoittaa taivaspaikkoja, kun perälauta vuotaa rahaa maasta ulos. Maan kattavat ”radiosandelsit” ovat viihteen suuri mahdollisuus palvella kansaa sekä tasoittaa taiteentekijöiden ja tuottajien tiet. Viihde on kokonaisuutenaan lähes miljardin euron luontokuormaton kotimarkkina, jonka kuuluu soida ja haista kotimaiselle rahalle.

Kirjoittaja on Poptori Oy:n toimitusjohtaja