AlfaTV:n omistava Brilliance Communications Oy on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö kertoo nevotelleensa useiden eri omistajien ja sijoittajien kanssa Alfa TV:n jatkon varmistamisesta. Neuvottelut ovat päättyneet tulokseen, jossa tavoiteltua tukea ei ole saatu määräajassa. Tarvittavia sijoituksia ja muuta rahoitusta ei onnistuttu saamaan yhtiön hallituksen ja johdon ponnisteluista huolimatta, yhtiö kertoo kotisivuillaan.

Brilliance Communications Oy:n oma pääoma on menetetty, yhtiön taloudellinen tilanne on kestämätön, eikä yhtiöllä ole maksukykyä. Yhtiön hallitus arvioi, että yhtiön ei olisi mahdollisuutta päästä yrityssaneeraukseen.

Yle kertoo, että Brilliance Communications Oy bilmoitti kesäkuussa pääoman olevan lopussa. Syyskuussa yhtiössä aloitettujen muutosneuvotteluiden yhteydessä yhtiöltä kerrottiin karhuttavan 28 600 euron saatavia perintätoimiston kautta.

Brilliance Communications Oy:n vuoden 2021 liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa ja tappiota kertyi kolme miljoonaa euroa.

Kanavan taustalla toimii kristillinen lähetysjärjestö IRR-TV. Alun perin kanavan oli tarkoitus lähettää kristillistä ohjelmaa, mutta ne jäivät lopulta kanavalla sivurooliin, Helsingin Sanomat kertoo.

Brilliance Communications Oy:llä on kaksi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämää television ohjelmistotoimilupaa, jotka ovat voimassa tammikuuhun 2027. Toinen luvista koskee SD-laatuisia lähetyksiä antenniverkon kanavapaikalla 15. Toinen lupa oikeuttaa HD-laatuisiin lähetyksiin.

Mediamonitori - Yle, HS

Aiheesta muualla: Verkkouutiset, MTV Uutiset, Talouselämä

Juttua päivitetty 25.11.2022 klo 16.30: Lisätty tieto yhtiön ohjelmistoluvista.

Kommentit   

+4 #1 MaGe 25.11.2022 16:54
Missäköhä kohtaa lähetys sit katkee kokonaa?
Lainaa
+14 #2 undefined 26.11.2022 11:50
Jossain luki että, ensimmäisenä katkeaisi antenni-tv lähetys. Mutta kaapeli-tv lähete ei vaadi toimilupaa joten saattaa pyörittää jotain sisältöä kenties ilman mainoksia/juontoja pidempääkin. Riippuu siitä, miten pitkälle ajalle ovat ennakkoon maksaneet kaapeli-tv-yhtiöille ohjelmiston välittämisestä. Tällä hetkellä Kotitv ilmeisesti välitetään ainoastaan netin välityksellä sekä antennitv:n ja telian kaapelin kautta kun jätti jos oikein ymmärsin maksamatta nuo maksut elisalle ja dna:lle.
Lainaa
-17 #3 Beeta 26.11.2022 12:17
Lainaus MaGe:
Missäköhä kohtaa lähetys sit katkee kokonaa?

Konkurssihallinto sen aikanaan ajaa alas, kunhan sellainen ensin käräjäoikeudessa on määrätty.

Suurta menetystä kanavan loppuminen ei aiheuta. Ruudusta ei poistu oikein mitään sellaista, millä olisi journalistista tai kulttuurillista arvoa.
Lainaa
+21 #4 katsoja 26.11.2022 14:04
Lainaus Beeta:
Lainaus MaGe:
Missäköhä kohtaa lähetys sit katkee kokonaa?

Konkurssihallinto sen aikanaan ajaa alas, kunhan sellainen ensin käräjäoikeudessa on määrätty.

Suurta menetystä kanavan loppuminen ei aiheuta. Ruudusta ei poistu oikein mitään sellaista, millä olisi journalistista tai kulttuurillista arvoa.


Mielenkiintoista, että kanavan taustajoukko ei oppinut epäonnisesta SuomiTV-projektista mitään.

Itse asiassa AlfaTV:llä on ollut journalistista sisältöä, joka on monipuolistanut television ajankohtaistarjontaa .

Joku voi sanoa, että kanavan journalistinen linja on ollut oikeistokonservatiiv inen, mutta demokratiaan kuuluu erilaisten äänenpainojen esilläolo eikä niinkään woke-kulttuurillinen yhden totuuden journalismi, jossa vääristä mielipiteistä rankaistaan eikä rehelliselle debatille ajankohtaisista aiheista anneta todellisuudessa sijaa.
Lainaa
-2 #5 Pete 26.11.2022 21:29
Keskisuomalaisen olisi kannattanut ostaa AlfaTV kokonaan itselleen ja kehittää siitä monipuolinen viihdekanava.
Lainaa
+15 #6 Beeta 27.11.2022 07:39
Lainaus MaGe:
Missäköhä kohtaa lähetys sit katkee kokonaa?

Kuulemma maanantaina kello 10 päättyy kanavan lähetys.
Lainaa
-3 #7 Kaakon kulmita 27.11.2022 18:58
Lainaus Pete:
Keskisuomalaisen olisi kannattanut ostaa AlfaTV kokonaan itselleen ja kehittää siitä monipuolinen viihdekanava.


Olen siinä mielessä samaa mieltä, että Mediatalo Keskisuomalainen olisi pystynyt antamaan tarvittavaa selkänojaa toiminnalle. Ja toivon mukaan näkisi edelleen - vaikka jonkin toisenkin vahvan maakuntien mediatoimijan kanssa - tässä AlfaTV:n jättämässä markkinaraossa potentiaalia jatkaa sen jäljillä. Alfa TV oli kuitenkin tietyin mitoin oikeilla jäljillä toiminnassaan. Valitettavasti vain ongelmat eskaloituivat nyt aivan viime aikoina tiettyjen vaikutustekijöiden johdosta.

Söikö esimerkiksi uutistoiminnan aloitus nyt liikaa AlfaTV:ltä pääomia - suhteessa samaan aikaan siihen, että mainostajien määrä ei kehittynyt riittävän suostuisasti siihen nähden mitä kuluja tuli lisää toiminnan osaltaan laajentuessa ?

Keskisuomalainen olisi eittämättä tuonut toimintaan lisää tarvittavaa uskottavuutta sekä selkänojaa ja pystynyt tuomaan tukea myös sille mainospuolelle. Lisäksi tv-toiminta olisi luonnollinen jatkumo vahvalle sanomalehti- ja sittemmin mukaan tulleelle radiotoiminnalle, joiden synergioita se pystyisi varmasti hyödyntämään esimerkiksi juuri uutistoimintaan alueellista tasoa myöten.

Lisäksi se olisi mitä oivallisin toimija tuomaan lisää ja vielä paremmin sitä paikallista näkyvyyttä ja maakunnallista ulottuvuutta, joka voisi osaltaan houkutella paremmin niitä paikallisia mainostajiakin mukaan.
Lainaa
+7 #8 MaGe 27.11.2022 19:42
Lainaus Beeta:
Lainaus MaGe:
Missäköhä kohtaa lähetys sit katkee kokonaa?

Kuulemma maanantaina kello 10 päättyy kanavan lähetys.

Mitään virallista tietoa en oo nähny tästä missään ede AlfanTV:n omilla sivuilla ei puhuta sanaakaa koko konkursista.
Lainaa
+2 #9 Kaakon kulmilta 27.11.2022 23:22
Lainaus Pete:
Keskisuomalaisen olisi kannattanut ostaa AlfaTV kokonaan itselleen ja kehittää siitä monipuolinen viihdekanava.


Eikö nimenmaan viihdeohjelmia - vieläpä eri muodoissaan tule jo riittävän monelta tv-kanavalta Suomessa ja etenkin suhteessa maan kokoon ? Millä tavalla Alfa TV olisi pystynyt tällä saralla erottumaan monista kilpailevista, niin suuremmista kuin suuremmistakin kanavista ? Toisaalta voi pohdiskella sitäkin, että olisiko esimerkiksi Mediatalo Keskisuomalainen (ollut) kiinnostunut nimenomaan viihdepohjaisen tv-kanavasta (ja jos ylipäänsä olisi jossain vaiheessa kiinnostunut laajentumaan myös tv-puolelle) ?

Kyllä Alfa TV ymmärtääkseni pyrki profiloitumaan nimenomaan ajankohtaisohjelmiss a, josta sitä on monissa kommenteissa - kun lukee niitä muualta mediasta - kiiteltykin. Uutisohjelmat tulivat sitten tähän rinnalle mukaan, mutta söikö esimerkiksi uutislähetysten aloitus kuitenkin pääomia väärässä kehitysvaiheessa ?

Toki jollakin pienemmillä nichealueilla myös viihdetarjonnassa Alfa TV on ollut nk. kokoaan suurempi, lähinnä musiikkiohjelmissa.
Lainaa
-2 #10 Kaakon kulmilta 28.11.2022 00:49
Lainaus Kaakon kulmilta:
Lainaus Pete:
Keskisuomalaisen olisi kannattanut ostaa AlfaTV kokonaan itselleen ja kehittää siitä monipuolinen viihdekanava.


Millä tavalla Alfa TV olisi pystynyt tällä saralla erottumaan monista kilpailevista, niin suuremmista kuin suuremmistakin kanavista ?


Pieni typo ja piti luonnollisesti kirjoittaa tässä yhteydessä "niin pienemmistä kuin suuremmistakin kanavista".
Lainaa
-1 #11 Beeta 28.11.2022 18:55
Eiköhän tämä AlfaTV:n loppu ollut ennustettavissa jo osakeantien aikaan.

Ihan hyvästä syystä isommat tv-yhtiöt siivosivat vanhentuneita formaatteja ohjelmistostaan, ja ne päätyivät AlfaTV:lle. Sen lisäksi muutama parasta ennen -päivän ohittanut arvokonservatiivinen poliitikko paasaamassa eilispäivään kiinnittynyttä maailmankuvaansa.

Ei televisiotoiminnan pakollisia kuluja mitenkään saa painettua niin alas, että mainostuloilla tuollaisen sisältökokonaisuuden keräämä yleisömäärä riittäisi kiinnostamaan mainostajia.

Eniten ihmetyttää, että medialiiketoiminnank in parissa vaikuttaneet kuvittelivat AlfaTV:ssä satsaavansa johonkin, jolla olisi tulevaisuutta.
Lainaa
+9 #12 undefined 28.11.2022 20:33
Ainakin alfa-tv nettilähetys on nyt poikki. Ilmoittaa vain että, kanava ei ole juuri nyt saatavilla. Yritä myöhemmin uudelleen tjs.
Lainaa
+7 #13 Aatsi 29.11.2022 17:55
"Suurta menetystä kanavan loppuminen ei aiheuta. Ruudusta ei poistu oikein mitään sellaista, millä olisi journalistista tai kulttuurillista arvoa." Olen täysin eri mieltä. Alfa-TV:n olemassaolo pakotti muiden kanavien uutistuotannon ottamaan enemmän kantaa ja Ukrainan live-kuvaus pakotti myös muiden toimittajat paikalle. Miltään muulta kanavalta ei tule tanssiohjelmaa, lavamusiikkia tai juuri mitään varttuneelle väelle. Et liene itse kohderyhmää. Tämä toiminta olisi vaatinut maksumuurin tai parempaa mainosmyyntiä. Osin asiaan vaikutti mediakritiikki, mutta ymmärrettävästi Sanoma/Alma eivät päästä markkinoille ketään vakavasti otettavaa tai sellaiseksi kehittyvää kilpailijaa.
Lainaa
+10 #14 Masa 29.11.2022 19:16
Lainaus Aatsi:
"Suurta menetystä kanavan loppuminen ei aiheuta. Ruudusta ei poistu oikein mitään sellaista, millä olisi journalistista tai kulttuurillista arvoa." Olen täysin eri mieltä. Alfa-TV:n olemassaolo pakotti muiden kanavien uutistuotannon ottamaan enemmän kantaa ja Ukrainan live-kuvaus pakotti myös muiden toimittajat paikalle. Miltään muulta kanavalta ei tule tanssiohjelmaa, lavamusiikkia tai juuri mitään varttuneelle väelle. Et liene itse kohderyhmää. Tämä toiminta olisi vaatinut maksumuurin tai parempaa mainosmyyntiä. Osin asiaan vaikutti mediakritiikki, mutta ymmärrettävästi Sanoma/Alma eivät päästä markkinoille ketään vakavasti otettavaa tai sellaiseksi kehittyvää kilpailijaa.

Niin kun ottaa huomioon että, nuo ohjelmistot on pääosin olleet sellaisia jotka olivat menneinä vuosina normaalia ohjelmistoa isommillakin tv-kanavilla. Nykyään on niin tiukat formaatit myös tv-puolella, ei voida ottaa sellaista ja sellaista ei sovi meidän formaattiin. Itse en ole koskaan kannattanut tuota formaatti ajatusta radio enkä televisio puolella vaikka siihen on menty. Uudistukset menneet hieman eri rataa kuin olisin niitä ehkä itse toivonut.
Lainaa
+9 #15 Aatsi 29.11.2022 20:03
Olet Masa osin ytimessä. Olen ilolla seurannut joidenkin paikallisten radiokanavien olevan ihan helmiä tässä tasapäisyydessä (Radio Sandels, Järviradio, joskus muinoin loistava Groove FM jne.) Tämä huomioiden olisi nimenomaan syytä saada muutama TV-kanava ja radiokanava, jotka tekevät formaatitonta sisältöä ja ehkä joiltain osin jopa amatöörivoimin. Ei Sanoma ja kansanedustajat voi pitää tiedottamista omana läänityksenään. Ehkä me tässä vielä jotain opitaan....
Lainaa
+5 #16 Beeta 04.12.2022 20:04
Hesarissa oli tänä viikonloppuna juttua AlfaTV:n rahoituskuvioista. Aikamoista sotkua.
Lainaa
+4 #17 Haukkanen 05.12.2022 01:10
Kun lukee Helsingin Sanomien juttuja AlfaTV:stä kannattaa muistaa, että Sanoma Oy omistaa AlfaTV:n kilpailija (ainakin mainoseuroista). Sellainen kilpailija muuten, jonka mottona on "viihde on hyväksi". :-*
Lainaa
+2 #18 Beeta 05.12.2022 17:19
Lainaus Haukkanen:
Kun lukee Helsingin Sanomien juttuja AlfaTV:stä kannattaa muistaa, että Sanoma Oy omistaa AlfaTV:n kilpailija (ainakin mainoseuroista). Sellainen kilpailija muuten, jonka mottona on "viihde on hyväksi". :-*

Helsingin Sanomat kuitenkin uutisoi tapahtumista journalististen periaatteiden mukaisesti ja tarkastaa tosiasiat. Mitä kaikkea sieltä AlfaTV:n taustalta mahtaakaan löytyä. Ainakin sijoittajia vedätettiin ihan kunnolla.
Lainaa