Radiouutiset Mediamonitorista helmikuussa 2018

kirjoittanut

kategoriassa

Helmikuun radiouutisissa kerrotaan, että talviolympialaisia välittävät Discoveryn Eurosport-kanavat ja TV5 näkyvät kisojen ajan teräväpiirtokanavina DNA:n antenniverkossa. Yle on puolestaan alkanut selostaa rallin SM-osakilpailuja Yle Areenassa. Lähetykset toteuttaa Suomen MM-rallien selostuksia tuottava Yle Jyväskylä. Ensimmäinen Ylen ralliradio kuultiin viime viikonloppuna. Myös yksittäisiä rallitapahtumiin liittyviä radioasemia toimii aika ajoin eri puolilla Suomea.

Uutisten aiheita ovat myös Radio SuomiRockin lähetinsiirto Keski-Suomessa, Saaristoradion paluu pääkaupunkiseudun FM-taajuudelle helmikuun ajaksi ja Alfa TV:n laajeneminen valtakunnalliseksi sekä Ranualla toimiva Opistoradio, jolle on jälleen myönnetty lyhytaikainen radiolupa.

Radiouutiset Mediamonitorista voi kuunnella klikkaamalla sivun alussa olevaa nettisoitinta.

Mediamonitori