Päätös uusista radioluvista alkuvuoden aikana

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintäministeriö -logoValtioneuvosto päättää uusista radioiden ohjelmistoluvista näillä näkymin alkuvuodesta, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeriöstä. Ministeriössä kahlataan läpi yli kahdeksaakymmentä lupahakemusta, jotka jätettiin määräaikaan 30. syyskuuta mennessä. Lupapäätökset koskevat radiotoimintaa vuosina 2012-2019. Kaikki nykyiset ohjelmistoluvat päättyvät ensi vuoden lopussa.

Liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen kertoi, että ministeriö ei ota käsittelyyn myöhästyneitä hakemuksia. Joidenkin toimijoiden nimet puuttuvat ministeriön julkaisemalta luvanhakijalistalta. Lupahakemuksen unohtivat jättää määräaikaan mennessä ainakin Radio Inari ja Keski-Pohjanmaalla toimiva Radio 967. Asemat perustelevat unohdusta sillä, etteivät ne olleet saaneet tietoa tulevien lupien hakuaikatauluista. Mäkisen mukaan ministeriön tiedotus on ollut riittävää. Virallista tietoa taajuuksien julistamisesta hakuun on jaettu paitsi ministeriön nettisivuilla myös sanomalehdissä.

– Ei ole perusteltua huomauttaa nykyisiä luvanhaltijoita tulevasta lupakierroksesta erikseen, koska tämä jättäisi radiolupaa haluavat uudet hakijat eriarvoiseen asemaan. Nykyisillä luvanhaltijoilla ei ole mitään etuoikeutta saada jatkolupaa. Luvista on ollut puhetta julkisuudessa pitkin talvea ja kevättä, ja ministeriö on järjestänyt lupia koskeneen keskustelutilaisuuden, Mäkinen perustelee.

Ministeriö suunnittelee uuden hakukierroksen käynnistämistä niille taajuuksille, joita ei haettu syyskuussa päättyneeseen määräaikaan mennessä. Paikkaava hakukierros saattaa toteutua Mäkisen mukaan ensi vuoden alussa.

Kokkolalaisen Radio 967:n toimitusjohtaja Jarmo Rintala myöntää asemansa unohtaneen hakea lupaa ajoissa. Rintala on kuitenkin toiveikas siitä, että Radio 967 saa toimiluvan ennen nykyisen lupakauden päättymistä.

– Uusi lupahakemus on jo laadittu ja olemme tietoisia mahdollisesta uudesta hakukierroksesta, Rintala kommentoi.

Inarissa toimivalta Radio Inarilta liikenne- ja viestintäministeriön tiedotuslinja saa kritiikkiä. Inarin viestintäpajalla toimivan paikallisradion toimituksessa kuitenkin uskotaan lupahakukuvioiden ratkeavan onnellisesti.

Mediamonitori