Kyrösradion mikrofoni auki kesän ajan

kirjoittanut

kategoriassa

Kyrösradio-logoViime syksynä aloittanut hämeenkyröläinen Kyrösradio jatkaa kesäkuun alussa lähetyksiään taajuudella 100,5 MHz. Uusi koelähetysjakso jatkuu elokuun loppuun kolmen kuukauden teknisen radioluvan turvin. Lähiradiona toimiva kanava haluaa pitää radioon pääsemisen kynnyksen matalana ja näin tukea kuuluvuusalueen paikalliskulttuuria ja kansalaisviestintää.

Kyrösradion toiminnasta vastaamaan perustetun Kyrösjärven seudun paikallisradioyhdistys ry:n puheenjohtaja Pasi Komsi luonnehtii radiota asukas- ja yhteisökanavaksi.

– Olemme jo saaneet muutamia uusia vapaaehtoisiatoimittajia. Kanavan ohjelma muodostuu kesän aikana tekijöidensä näköiseksi. Musiikkipuoli tulee olemaan keskipäivällä rytmikästä kesämusiikkia, jota mikään muu kanava ei tiettävästi soita koko suomenniemellä. Myös useat paikalliset yhdistykset ovat ilmaisseet kiinnostuksensa toimintaamme kohtaan, Komsi kertoo Mediamonitorille.

Kyrösradion lähetin asennetaan sunnuntai-iltana talkoovoimin valmiiksi maanantaina alkavia lähetyksiä varten. Pienestä 50 watin lähetystehosta johtuen asema lähettää pääasiassa monona, jotta kuuluvuus on mahdollisimman häiriötön myös kauempana lähetyspaikasta ja RDS-signaali kantaa pidemmälle. Stereotekniikka asemalla on valmiina, mutta sitä on tarkoitus käyttää vain kokeilumielessä muutamana päivänä.

Ei-kaupallisen Kyrösradion toiminta perustuu vahvasti talkoo- ja vapaaehtoistyöhön.

– Toiminnassamme ei ole mukana ainuttakaan radioammattilaista. Antennin juotti paikallinen putkimies, joka sponsoroi samalla kupariputket. Projekti on koonnut ennestään toisiaan tuntemattomia mahtavia tyyppejä yhteen, jotka eivät ole aikaisemmin tienneet radiotoiminnasta mitään. Paljon on muuttumassa viime syksystä, jolloin tein radiota yksin, Pasi Komsi jatkaa.

Toimitetun ohjelman ja musiikin lisäksi Kyrösradion taajuudelta saatetaan kesän aikana kuulla urheiluselostuksia. Jos ohjelmansiirto saadaan toimimaan, aikoo kanava kokeilla yhteisiä pesäpallon paikallisotteluiden selostuksia Radio Kankaanpään kanssa. Osa Kyrösradion puheohjelmista on tarkoitus julkaista jälkikäteen internetissä Creative Commons -lisenssin alla.

Mediamonitori