Alkuvuosi teki radiolle hyvää

kirjoittanut

kategoriassa

RadioMedia-logoRadiomainonta jatkoi alkuvuonna edelleen nousuaan taantumasta riippumatta. Helmikuussa radio oli ainoana mediana plussalla kolmen prosentin kasvullaan ja maaliskuussa radiomainonta lisääntyi jopa kuudella prosentilla. Valtakunnallinen mainosaika menee hyvin kaupaksi paikallisen mainonnan hiipuessa hieman.

– Radiohan ei tunnetusti ole ollut suhdanneherkkä media, ja hyvä alkuvuosi näyttää osoittavan sen toteen. Olemme ensimmäisen kvartaalin kasvulukuihin todella tyytyväisiä, kertoo RadioMedian ja Suomen Radioiden Liiton toimitusjohtaja Stefan Möller.

Radion mainoseurot jakaantuivat maaliskuussa valtakunnallisten ja paikallisten radiokanavien kesken samalla tapaa kuin vuosi sitten. Valtakunnallisten markkinaosuus oli 70 ja paikallisten 30 prosenttia. Valtakunnallinen radiomainonta kasvoi maaliskuussa 9,3 prosenttia.

– Mainostajat ovat vaatineet tuloksia vastineeksi mainospanostuksilleen myös normaaleina aikoina ja osanneet hyödyntää radiomainonnan tehostavaa vaikutusta kampanjoissaan jo pitkään. Tässä talouden tilanteessa radiomainonta näyttää kuitenkin olevan mukana yhä useamman mainostajan työkalupakissa, Möller jatkaa.

Radiolla meni lujaa jo viime vuonna, jolloin radioiden myynti ylsi ennätykselliseen 7,4 prosentin kasvuun edelliseen vuoteen verrattuna.

Mediamonitori