Kauhajoen Radio Scoop kuuluu myös ulalla

kirjoittanut

kategoriassa

Viime marraskuussa nettiradiona aloittanut Kauhajoen evankelisen opiston radiokanava Radio Scoop on käynnistänyt lähetykset myös ULA-taajuudella 107,1 MHz. Radioaseman lyhytaikainen lähetyslupa on voimassa 12.3.-13.4.2017. Opiskelijoiden tekemiä ohjelma on kuultu nettiradiossa pääosin iltapäivisin sekä iltaisin. Tiistaista 14.3. alkaen lähetysajat ovat kuitenkin kello 8-24.

Radio Scoop lähettää kevyemmän juonnetun ohjelman lisäksi Suomi 100 -teemaan liittyviä, sota-aikaa käsitteleviä radiodokumentteja sekä kuntavaaliehdokkaiden haastatteluja.

– Toimintamme on hyvin pitkälti vapaaehtoisten tekijöiden sekä sponsorirahoituksen varassa. Kuitenkin tavoitteena on viedä toimintaa enemmän laajemman paikallisradiotoiminnan suuntaan. Toivomme, että saamme tulevaisuudessa enemmän tukea Kaupungilta voittoa tavoittelemattoman radiotoimintamme ylläpitämiseksi. Tavoitteenamme on yhteisöllisen paikallisradiotoiminnan ylläpitäminen ja lähtökohtaisesti teemme täällä hommia rakkaudesta radioon, huomauttaa Radio Scoopin ohjelmapäällikkö Joni Rinta-Möykky.

Radio Scoop kuuluu käytännössä koko Kauhajoen kaupungin alueella, sillä autoradiokuuluvuutta riittää noin 20 kilometrin päähän lähettimestä. Hyvälaatuisilla vastaanottimilla lähetys voi kuulua tätäkin pidemmälle.

Scoop on ensimmäinen pidempiaikainen radioprojekti Kauhajoella. Rinta-Möykky kertoo, että asema on vuosien harkinnan tulos, ja mallia sille on haettu Yhdysvalloista, jossa paikallisradioita on runsaasti.

Mediamonitori

Artikkelia päivitetty 13.3.2017 klo 23.45: Lisätty ohjelmapäällikön kommentti ja taustatietoa aseman perustamisesta.


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Kauhajoen Radio Scoop kuuluu myös ulalla”

  1. 🙂 Mi musikkia Radio Scoop soittaa.

  2. [quote name=”Ap”]:-) Mi musikkia Radio Scoop soittaa.[/quote]

    Hei! Scoopilla on luovuttu soittokaruselleista kokonaan. Jokainen juontaja laatii oman soittolistansa joka takaa varsin monipuolisen ja persoonallisen musiikkivalikoiman 🙂

  3. 😆 Mitä musiikkia soittolistassa saa olla.