Uusimmat julkaisut
-
Yle ulkoistamassa lavastuspalvelunsa
Yleisradio suunnittelee lavastustoimintojensa ulkoistamista liikkeen luovutuksella, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Yle ostaisi lavastamopalvelut toimijalta, jonka kanssa liikkeenluovutus tehtäisiin.
-
Uutisia radion maailmasta maaliskuussa 2026
Mediamonitorin tuottamat uutiset radion maailmasta on kuunneltavissa kuukauden ajan Scandinavian Weekend Radion etusivun oikeassa laidassa olevan M-kirjaimen kohdalta sekä pysyvämmin tämän artikkelin lopussa olevasta soittimesta. Uutiset lukee Tapani Häkkinen.
-
YleX:n ohjelmisto uudistuu ensi viikolla
YleX uudistaa ohjelmistoaan maaliskuun alussa ja muuttaa useiden ohjelmien juontajatiimejä. Kanava vahvistaa uuden musiikin roolia muuttamalla Uuden musiikin X -ohjelman nelituntiseksi. Samalla viisitoista vuotta kanavan keskipäivässä kuultu YleX Etusivu loppuu. YleX kertoi uudistuksista maanantaina.
-
Honkanen ja Uusivuori Radio Cityn aamuun
Radio Cityn aamu uudistuu maaliskuun alussa, kun juontajina aloittavat Mikko Honkanen ja Ilkka ”Ile” Uusivuori. Aamua viisi vuotta juontaneet Samuel Nyman ja Jere Jääskeläinen keskittyvät jatkossa Bauer Median audion urheilusisältöjen kehittämiseen. Aiheesta kerrotaan Radio Cityn Facebook-päivityksissä.
-
Uutisia radion maailmasta helmikuussa 2026
Mediamonitorin tuottamat uutiset radion maailmasta on kuunneltavissa kuukauden ajan Scandinavian Weekend Radion etusivun oikeassa laidassa olevan M-kirjaimen kohdalta sekä pysyvämmin tämän artikkelin lopussa olevasta soittimesta. Uutiset lukee Tapani Häkkinen.
-
Radio City palasi Saloon
Radio Cityn lähetykset ovat alkaneet jälleen kuulua Salossa omalla taajuudella, kun radiokanava Top51 teki tilaa Bauer Median rockradiolle. Radio Cityllä ei ollut omaa taajuutta Salossa yli kahteen vuoteen, koska sen aiempi taajuus siirtyi lokakuussa 2023 SuomiRäp-radiokanavalle. Radio City kuuluu nyt taajuudella 88,2 MHz.
-
Radio Novan juontotiimeihin muutoksia
Radio Novan Iltapäivä uudistuu, kun Esko Eerikäisen juontoparina aloittaa sosiaalisen median, tv:n ja radion parista tuttu Veronica Verho. Samalla Suvi Hartlin siirtyy iltapäivälähetyksestä Radio Novan Aamun kolmanneksi juontajaksi Minna Kuukan ja Kimmo Vehviläisen kanssa. Uudet kokoonpanot aloittavat maanantaina 2. helmikuuta.
-
Yrityskauppa ei vaikuta Digitan toimilupiin
Valtioneuvosto on päättänyt, että verkko-operaattori Digita saa pitää kaikki viisi verkkotoimilupaansa myös omistuksen vaihtuessa, kun yhtiön määräysvalta siirtyy GI Partnersille. Päätös takaa, että Digita voi jatkaa televisio- ja radiolähetysten maanpäällisen verkon operointia normaalisti myös yrityskaupan jälkeen, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä.
-
Hiihtolajien MM-kisat Ylen kanavilta
Yleisradio on hankkinut yksinoikeudella talvilajien MM-kisojen esitysoikeudet vuosille 2026–2029. Laaja kattaus hiihtolajeja nähdään Ylen kanavilla ja verkossa. Sopimus kattaa muun muassa pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut Ruotsin Falunissa vuonna 2027 ja Lahdessa vuonna 2029.
-
Järviradion puheradio voitti Helsingin lupakilpailun
-
Uusi valtakunnallinen radiohaastaja tulee Ruotsista
-
Valtioneuvosto myönsi radion ohjelmistotoimiluvat – Mad Men Medialle valtakunnanverkko
-
Ylen kustannussäästöt johtavat muutosneuvotteluihin
-
Virtuaalijuontaja ääneen Loopin iltapäivissä
-
Radio Säteily ja Radio Scoop ääneen tällä viikolla
-
Uutisia radion maailmasta marraskuussa 2024
-
Radio Soi on päättänyt toimintansa Sipoossa
-
Jouluradion lähetykset alkavat marraskuun alussa
-
IskelmäTV aloittaa Oulussa
-
Uutisia radion maailmasta lokakuussa 2024
-
Kommentti: Jotkut uutisaiheet eivät ole kertakäyttötavaraa
Mediamonitori
- Mediauutiset ja -artikkelit (radio, tv, …)
- Tietosivut (nettiradiot, tv:n kanavapaikat, …)
- Palvelut (taajuuslistat & kuunteluloki)
Kuvassa Eurajoen masto.

Mikä on Mediamonitori?
Mediamonitori on tammikuussa 2009 toimintansa aloittanut mediaan liittyviä uutisia, artikkeleja ja tietosivuja tarjoava epäkaupallinen verkkosivusto. Sivustoa toimitetaan ja ylläpidetään harrastuspohjalta.
*
What is Mediamonitori?
Mediamonitori is a non-commercial website about Finnish media. It launched in January 2009 and offers news, articles and pages related to media. The site is maintained as a hobby. Content is only available in Finnish language.
