YleX uudistaa ohjelmistoaan maaliskuun alussa ja muuttaa useiden ohjelmien juontajatiimejä. Kanava vahvistaa uuden musiikin roolia muuttamalla Uuden musiikin X -ohjelman nelituntiseksi. Samalla viisitoista vuotta kanavan keskipäivässä kuultu YleX Etusivu loppuu. YleX kertoi uudistuksista maanantaina.
Uuden musiikin X laajenee kaksituntisesta nelituntiseksi arkipäiväohjelmaksi, ja sitä kuullaan jatkossa kello 10–14. Ohjelmaa juontaa Sonny Kylä-Liuhala, joka siirtyy tehtävään raskaan musiikin ohjelmasta. Ohjelmaa tähän asti juontanut Ella Ossi työskentelee jatkossakin YleX:n musiikkijournalismin parissa. YleX Etusivun juontaja Siiriliina ”Sikke” Kantola siirtyy juontamaan YleX Iltaa yhdessä Womma Seppälän kanssa.
Viikonloppuisin kuultava YleX Viikonloppu uudistuu myös. Ohjelmaa juontavat jatkossa Sikke Kantola ja Mika Parikka, ja kolmantena juontajana vierailee Kaisa Koivisto. Parikka jatkaa lisäksi YleX Aamussa osana Poikelus, Pehkonen ja Parikka -tiimiä. Torstai-iltaisin kuultavan raskaan musiikin ohjelman Raskain terveisin, Kjell juontajana aloittaa Yle X3M -kanavalta tuttu Kjell Simosas.
Mediamonitori
