Tuo kuvitteellinen pohdinta 1960-luvun Englannista voisi olla totta. Ehkä se onkin. Ehkä moni teini-ikäinen tai jo aikuiseksi varttunut koki samanlaista tylsyyttä ja kaipasi räväkkää musiikkia iltojen iloksi. Ehkä hittisinglet oli jo kuunneltu sataan kertaan ja uusien hankkiminen ei sopinut budjettiin. Ehkä Radio Luxembourg ei kuulunut kunnolla tai sen hittikavalkadi ei muuten vain kolahtanut. Onneksi oli lopulta vaihtoehto kankealta kuulostaneille BBC:n kotimaankanaville ja niiden puuduttaville sisällöille. Pääsiäisenä 1964 todella rävähti – ja lujaa!

Radio Caroline on ehkä monelle suomalaiselle vähemmän tuttu radioasema, mutta on sillä ollut ja on edelleenkin kuuntelijoita Suomessa. Radio Caroline täyttää ensi torstaina, siis 28. maaliskuuta, 60 vuotta. Asema on toiminut laillisesti säännöllisiä lähetyksiä lähettäen jo parin vuosikymmenen ajan, ja viimeisimmän reilun kuuden vuoden ajan myös perinteisesti radiovälitteisenä keskipitkillä aalloilla.

Radio Carolinen ensimmäiset 26 vuotta kuluivat enemmän tai vähemmän onnistuneesti Pohjanmerellä. Asema toimi laivassa, joka oli ankkuroitu kansainvälisille vesille lainsäätäjien ulottumattomiin. Caroline oli ensimmäinen aito merirosvoradio Britanniassa, mutta ei ihan ensimmäinen Euroopassa. Mallia asema oli ottanut Alankomaiden ja Skandinavian merirosvoradioista.

Poppia, rockia ja muuta hittimusiikkia ajan hengessä suoltaneet lähetykset ja aseman ennakkoluulottomat nuoret tiskijukat saavuttivat räjähdysmäisen nopeasti huippusuosion, mitä mitattiin miljoonissa kuuntelijoissa. Siinä joutuivat kovaan puntariin sekä BBC että monikansallinen ja yltiökaupallinen hittituutti Radio Luxembourg. Ja olivathan Caroline ja nopeasti sen vanavedessä Pohjanmerelle ankkuroineet muut merirosvot niin iso uhka vakiintuneelle yhteiskunnalle, että ne piti vaientaa keinoja kaihtamatta. Ja ne vaiennettiinkin lainsäädönnöllä – vain Caroline jatkoi uhmakkaana. Niin pahasti nuoriso oli jo ”pilalla”, että vakiintuneen yhteiskunnan oli pakko muokata radiotarjontaansa ja perustaa uusia, nuorille sopivia radiokanavia – ja sallia myös yksityinen radiotoiminta.

Radio Caroline jaksoi toimia pitkään, vaikka sen historiaan kuului myrskyjä, uppoamisia ja ratsioita. Lopulta brittihallitus puuttui peliin säätämällä entistäkin ahdistavamman lain, joka olisi pakottanut Carolinen lopettamaan vaikka armeijan uhalla. Caroline kuitenkin vaikeni lähes unohdettuna. Aika oli ajanut vanhan radiolaivan ohi, sillä maailma oli muuttumassa. Elettiin marraskuuta 1990, tarkalleen 5:ttä päivää. Silloin soi Pohjanmeren viimeisen merirosvon viimeinen kappale Charlie Doren esittämä Pilot of the Airwaves. Rahat oli loppu, samoin polttoainevarastot.

Nykyajassa Radio Carolinea ei olisi, eikä tulisi. Suoratoistopalvelut, internet ylipäätään, on tulvillaan ajan suosikkimusiikkia. Ei ole tarvetta kapinalliselle radioasemalle, jonka perustajalla on miltei pakkomielle tehdä comeback aina uudelleen ja uudelleen. Niinhän Carolinen perustaja Ronan O’Rahilly teki peräti kahdesti. Ei ole tarvetta, koska hitit voidaan kuunnella oman maan tai muun maailman radiokanavilta. Internet sen mahdollistaa.

Siitä huolimatta Caroline on olemassa ja ilmeisen suosittu. Nykyisin se kuuluu laajassa osassa Englantia ja läntistä Eurooppaa taajuudella 648 kHz. Sillä on myös muita jakelukanavia, joista yllättävän moni suomalainenkin sen löytää. Asema, joka aloittaessaan 60 vuotta sitten oli nuorisokulttuurin airut, on nykyisin nostalgianälkäisten ehtymätön aikamatka menneisyyteen – juuri niihin nuoruuden päiviin, jotka mahdollistivat Radio Carolinen ja sen kilpailijoiden toiminnan ja lopulta miellyttävät parannukset radiotarjontaan.

Jutun kirjoittajan vastaanotin oli kuumana Carolinen taajuudella 80-luvulla

Poliisi tutki viime vuoden lopulla Viestintäviraston pyynnöstä havaittuja luvattomia radiolähetyksiä, joita oli kuultu ula-taajuuksilla ja Yleisradion käyttämillä radiotaajuuksilla. Viraston mukaan mies häiritsi radiolähetyksillään muita radioasemia.

Mies kertoi esitutkinnassa lähettäneensä ohjelmaa leikkimielellä vain suppeassa kaveripiirissä. Miestä sakotettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 Raisiossa tapahtuneesta luvattomasta radiotoiminnasta. Tuon jälkeen lakia radiotaajuuksien ja telelaitteiden käytöstä on muutetta useasti.

Mediamonitorin saamien tietojen mukaan laitonta radiotoimintaa harjoitettiin ainakin taajuuksilla 95,6 MHz ja 93,2 MHz. Viimeisimmät kuunteluhavainnot tehtiin viime toukokuussa.

Mediamonitori – TS

Viisikymmentä vuotta sitten Suomen ja Ruotsin radiotaajuuksilla vallitsi konservatiivinen ohjelmapolitiikka. Valtioilla oli tiukka ote radiotoiminnasta, eikä yksityistä radioasemia sallittu. Vuonna 1961 Suomen Yleisradio ja Ruotsin radio tarjosivat ohjelmakanavillaan paljon puhetta ja vähän musiikkia. Soitossa oli runsaasti niin sanottua vakavaa musiikkia, eikä nuoria kiinnostavaa pop-musiikkia soitettu kuin kärjistetysti sanottuna tunti viikossa. Kaikki muuttui yhtenä maaliskuisena aamuna vuonna 1961.

Kaupallinen radio oli rantautunut Ruotsiin, eikä sen lonkeroilta Suomikaan täysin välttynyt. Itämereltä lähettänyt Radio Nord oli aloittanut lähetykset. Se kalasti nopeasti nuorten radionkuuntelijoiden sielut ja sai paniikin aikaan norsunluutorneista kuuntelijoita hallinneissa valtiollisissa radiolaitoksissa.

Idea uivasta radioasemasta syntyi Radio Nordin perustajalle, suomalaissyntyiselle liikemiehelle Jack S. Kotschackille pikku hiljaa 1950-luvun lopulla. Elokuvabisnekseen ajautunut Kotschack näki kaupallisessa radiotoiminnassa keinon tienata rahaa, eikä miestä mikään enää pysäyttänyt. Kotschackilla oli kontakteja amerikkalaiseen radioasemia omistaneeseen Gordon McLendoniin, joka lupautui rahoittamaan Ruotsin valloittanutta merirosvoasemaa.

Kaukaa ei Kotschackin tarvinnut mallia radioasemalleen hakea. Euroopan ensimmäiset kaupalliset piraattiasemat syntyivät Tanskassa  jo vuonna 1958.

Kotschack perusti radiotoimintoja varten markkinointiyhtiö Radio Reklam Produktion Ab:n, jonka pääkonttori ja tuotantostudiot sijaitsivat Tukholmassa. Laki ei estänyt ohjelmien tekemistä vaan niiden lähettämisen.

Valtion radiomonopoli vallitsi lähes kaikissa Euroopan maissa vielä 1960-luvun alussa. Ruotsin radiolla oli kaksi ohjelmakanavaa, P1 ja P2. Omasta radioasemasta haaveilleet yrittäjät saattoivat vain unelmoida toimiluvasta, koska sellaisen saaminen ei 1950- ja 60-lukujen Ruotsissa tullut kuuloonkaan. Samanlainen tilanne oli myös Suomessa, jossa Yleisradio huolehti kaikesta radiotoiminnasta. Paikallisradio oli tuohon aikaan tuntematon käsite.

Radio Nordille hankittiin alus Länsi-Saksasta. Kielissä 1920-luvulla rakennetusta rahtialuksesta rakennettiin moderni radiolaiva, johon hankittiin lähettimet Yhdysvalloista. Alus rekisteröitiin Nicaraguaan. Aluksen nimeksi tuli Bon Jour.

Studioiden lisäksi aluksessa oli miehistön hytit ja keittiö, jossa huolehdittiin aluksella oleskelleen henkilökunnan muonituksesta. Muu huolto hoidettiin mantereelta, josta oli noin tunnin venematka radiolaivalle.

Turun kautta Itämerelle

Ruotsin radion haastaminen kevyellä musiikilla ja lyhyillä uutislähetyksillä ei osoittautunut helpoksi. Radio Nordin piti aloittaa lähetykset jo vuoden 1960 loppupuolella, mutta Itämerellä pauhannut myrsky teki pahaa tuhoa Bon Jourille. Alus päätyi ensin hätäsatamaan, josta se siirrettiin Turkuun korjattavaksi. Wärtsilän telakalla Turun linnan kupeessa aluksen antennimastoa vahvistettiin ja komentosillalle asennettiin uusia laitteita, muun muassa tutka.

Bon Jour herätti ihmetystä turkulaisissa. Pieni ja kapea alus tunnistettiin jo kaukaa korkeasta mastostaan, jossa korjaajat killuivat tuulen ja tuiskun keskellä. Salaperäisyys verhosi radiolaivaa, josta paria kuukautta myöhemmin kehkeytyi pop-musiikin ystävien suuri suosikki.

Radio Nord ankkuroitui maaliskuun alussa 1961 kansainvälisille vesille Nynäshamnin edustalle lähelle Tukholman saaristoa. Lähetykset alkoivat 8.3. ja ne lähetettiin keskipitkillä aalloilla aallonpituudella 495 metriä. Taajuus oli noin 606 kHz. Kuuluvuutta riitti Ruotsin keskiosista aina Malmön seutuville saakka. Suomen puolella Ahvenanmaan ja Turun seudun lisäksi signaali kantoi pitkin etelä- ja länsirannikkoa Helsinkiä ja Poria myöten.

Uusi pop-asema räjäytti pankin heti kättelyssä. Varsinkin nuorten kuuntelijoiden joukkopako tylsäksi koetun Ruotsin radion taajuuksilta uuden rosvoradion aaltopituudelle löi ällikältä niin Ruotsin radion johdon, maan hallituksen kuin sanomalehtimiesliitonkin. Nämä tahot vastustivat radiojohtaja Kotschackin unelman toteutumista sinnikkäästi, mutta eivät voineet radiolain porsaanreiän löytäneelle Kotschacikille mitään. Lähetykset tapahtuivat Ruotsin aluevesirajan ulkopuolelta, eikä laki yltänyt sinne asti. Edes ohjelmien tekemiseen Tukholmassa ei voitu puuttua. Ei edes radiomainontaan, joka oli täysin uusi ilmiö Ruotsissa.

Radio Nordin lähetykset olivat melko pitkälti viihdettä ja musiikkia sisältäviä amerikkalaistyylisiä ohjelmia, joita höystettiin runsailla asematunnuksilla eli jingleillä ja mainoksilla. Ohjelmat olivat ruotsinkielisiä, mutta koska asema kuului myös Lounais-Suomessa, lähetyksen sekaan oli ripoteltu myös suomenkielisiä mainospaloja. Suosittuja ohjelmia olivat esimerkiksi Melodiaspegeln, Låten från båten, Melodieposten sekä listaohjelmat Topp-tjugo ja De Tio.

Laivalta tehtiin jonkin verran suoraa lähetystä, mutta enin osa ohjelmista lennätettiin lentokoneella Tukholmasta laivalle. Pienkone pudotti vajaat parikymmentä ohjelmanauhaa, postia ja sanomalehtiä sekä muun muassa tupakkaa sisältäneet metalliset, kelluvat lieriöt laivan viereen, josta miehistö poimi ne aluksen kannelle.

Politiikka vaientaa piraatit

Vuonna 1962 Pohjoismaiden hallitukset alkoivat kyllästyä yksityisradioiden villiin menoon radiotaajuuksilla. Radio Nordin lisäksi Tanskan ja Ruotsin väliseltä merialueelta lähettäneet ULA-merirosvot Radio Mercur ja Radio Syd, jonka ruorista piti kiinni vahva persoona, näyttelijä Britt Wadner, olivat alati piikkinä hallitusten lihassa. Myös Suomessa huokailtiin syvään, sillä Radio Nord oli vienyt kuulijoita myös Yleisradiolta. Lisäksi huhuttiin perusteilla olevasta Radio Polar -nimisestä suomalaisasemasta, joka ankkuroituisi Helsingin edustalle.

Pohjoismaat laativat merirosvot kieltävän lain, joka esti maiden kansalaisilta osallistumisen radiotoimintaan Itämeren alueella. Ohjelmien tuottaminen, niissä mainostaminen ja asemien kaikenlainen tukeminen kiellettiin. Laki astui voimaan 1. heinäkuuta 1962. Kyseessä oli pelkästään yltiöpoliittinen päätös, jossa radionkuuntelijoiden mielipide ei paljon vaakakuppia heilauttanut.

Myös yleisradioyhtiöillä oli omat keinonsa saada yleisö takaisin piraattiaalloilta. Ruotsin radio otti ohjelmistoonsa kevyttä musiikkia sisältäneen Melodieradion-ohjelman ja perusti pian Nordin lopettamisen jälkeen nuorille suunnatun ohjelmakanava P3:n. Suomessa Yleisradio lisäsi pop-musiikin soittamista aloittamalla Sävelradio-ohjelman.

Radio Nord lopetti lähetykset kesäkuun viimeisenä päivänä 1962. Jack Kotschackin puhe ja viimeisenä soitettu Monica Zetterlundin esittämä käännösversio yhdysvaltalaisen Ray Charlesin hitistä Hit The Road Jack siivittivät suosionsa aallonharjalla ratsastaneen Radio Nordin manan maille.

Jack Kotschack uskoi loppuun asti saavansa Ruotsin radiomonopolin murrettua. Näin ei käynyt, vaan Monica Zetterlundin laulama Stick iväg Jack jäi Radio Nordin viimeiseksi säveleksi.

Aika ei ollut kypsä yksityiselle radiolle Ruotsissa tai Suomessa. Vasta lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin valtiovallan ote sähköisen viestinnän monopolista kirposi. Ruotsissa sallittiin lähiradiot, samoin kävi Tanskassa ja Norjassa. Suomalaiset saivat odottaa paikallisradioita vuoteen 1985.

Viisikymmentä vuotta sitten aloittaneen Radio Nordin kunniaksi ruotsalaiset radioharrastajat lähettävät Nordiin liittyviä ohjelmia keskiaalloilla taajuudella 1512 kHz ja lyhytaalloilla 6060 kHz. Lisätietoa aiheesta on osoitteessa http://radionordrevival.blogspot.com/.

Hufvudstadsbladetissa julkaistiin maanantaina Jack Kotschackin pojan, kirjailija Jan Kotschackin haastattelu.