Mediamonitorin tuottamat audiouutiset ovat kuunneltavissa Scandinavian Weekend Radion nettisivuilla noin kuukauden ajan julkaisuajankohdasta. Uutiset toimitetaan kuukauden ensimmäisen viikonlopun aikana. Uutiset lukee Tapani Häkkinen. Uutisten painopisteinä ovat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan alueelliset aiheet sekä valtakunnalliset uutisjutut.

Toukokuun 2021 uutisissa kerrotaan, että Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan Yleisradion puhepainotteisen radiokanavan Yle Puheen suorat lähetykset loppuvat urheilulähetyksiä lukuun ottamatta. Kanavalla aletaan HS:n mukaan lähettää Ylen podcasteja.

Lyhytaikaisilla radioluvilla toimii kevään ja alkukesän aikana muutamia entuudestaan tuttuja radiokanavia. Toukokuussa ovat alkaneet Roll FM:n ja Radio Soin lyhytaikaisluvat, ja myöhemmin kuun aikana alkaa Pasiradion lupa. Uutena asemana aloittaa kuntavaaliteemainen Avoin Radio.

Yle Radio Suomi on saanut kaksi uutta taajuutta Pohjanmaan alueelle. Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn lähettimet alkavat lähettää kesäkuussa Pohjanmaan maakunnan alueellisia uutisia. Tähän asti Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla on ollut yhteiset uutiset.

Radio Classicin RDS-palvelu on laajentunut, kun aseman soittamien kappaleiden nimet ja tekijät näkyvät RDS:ssä radiotekstinä. Toistaiseksi palvelu toimii aseman taajuuksilla Tampereella ja Helsingissä, mutta se laajenee muille Digitan ylläpitämille taajuuksille toukokuun aikana.

Tampereen maamerkki Näsinneula täyttää 50 vuotta. Vappuna 1971 avattu näkötorni on toiminut kaupallisten radioasemien lähetinpaikkana 1980-luvun lopulta alkaen.

Uutiset kuuluvat toukokuun ajan tästä linkistä.

Mediamonitori

Tämän artikkelin julkaisu päättyy 4.6.2021.

Twitter

Facebook-ryhmä