Roberto Rodriguezista Basson uusi musiikkipäällikkö

kirjoittanut

kategoriassa

Bassoradio-logoBasso Media on palkannut pitkäaikaisen radio-alan toimijan ja kansainvälisesti arvostetun elektronisen musiikin tuottaja-dj:n Roberto Rodriguezin radion uudeksi musiikkipäälliköksi. Rodriguezin tehtävänä on Basson musiikillisen identiteetin jatkuva kehittäminen. Paikallisradiosta puolivaltakunnalliseksi muuttuneen Bassoradion kuuntelijaluvut ovat nousseet ja samalla odotukset kanavaa kohtaan lisääntyneet, Basson tiedotteessa kerrotaan.

– Haluamme vahvistaa musiikillista identiteettiämme, mutta samalla entistä vahvemmin kuratoida luovien tekijöiden intuitioita ja osaamista käyttöliittymäksi, joka on relevantti ja kuulijoiden oivallettavissa. Roberto on tähän haasteeseen todella hyvä vastaus, sanoo Basson toimitusjohtaja Jan Zapasnik.

Tänä vuonna useasti palkitun mediatalo Basson ohjelmistossa on yli 50 dj-vetoista radio-ohjelmaa, joita tekevät 120 dj:tä. Suomalaisomisteinen Basso koostuu kuuluvuusalueiltaan puolivaltakunnalliseksi kasvaneesta Bassoradiosta, neljä kertaa vuodessa julkaistavasta aikakauslehdestä, nettitelevisiosta sekä nämä yhdistävästä verkkoyhteisöstä. Käyttäjäryhmä ovat 20-30 -vuotiaat kaupunkilaiset.

Mediamonitori

 


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Roberto Rodriguezista Basson uusi musiikkipäällikkö”

  1. Joonas Lehtivuori avatar
    Joonas Lehtivuori

    😀 Hauskaa musikkia.

  2. Mikko Haajamo avatar
    Mikko Haajamo

    😀 ”Hauskaa musikkia”
    🙂 Niin on Joonas. hyvää musiikkia.
    Itse pidän bassoradiossa eniten siitä,että ohjelmat ovat mielenkiintoisia.

  3. Jaakko Pyrry avatar
    Jaakko Pyrry

    🙂 Olen joskus rasitava tapaus.Mutta pidän bassoradiosta,ja sen juontajista.