Radio Kajaus siirtymässä uudelle omistajalle

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Kajaus -logoVuonna 1989 Kajaanissa lähetykset aloittanut Radio Kajaus vaihtaa omistajaa. Kajauksen edesmenneen perustajan Pekka Turpeisen perilliset ovat solmineet kaupan yhtiön osakkeiden myynnistä kainuulaisille Aki Karjalaiselle ja Antti Kelalle. Kajaus jatkaa toimintaansa nykyisessä muodossa 12 vuotta asemalla työskennelleen Karjalaisen johtamana. Antti Kelalla on vankka tuntemus alueen elinkeinoelämästä yrittäjänä. Karjalainen siirtyy radioyhtiön toimitusjohtajaksi ja Kela hallituksen puheenjohtajaksi.

– Radion tulevaisuus näyttää valoisalta. Liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet vakaasti ja myös kuuntelijamäärät lisääntyneet selvästi. Radio Kajaus on koko Suomessa ainoa paikallisradio, joka voittaa alueellaan myös valtakunnalliset kaupalliset kanavat, uudet omistajat huomauttavat.

Radioaseman osakkeet myyvä perikunta on tyytyväinen solmittuun sopimukseen.

– Perheemme on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa radiohistoriassa. Olemme iloisia, että löysimme tälle työlle jatkajat kotiseudulta, Radio Kajauksen nykyinen hallituksen puheenjohtaja Milla Rimpiläinen kertoo.

Radio Kajaus kuuluu koko Kainuun alueella sekä Koillismaalla ja Itä-Lapissa. Radioyhtiön kaupan toteutuminen edellyttää hyväksynnän valtioneuvostolta.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Radio Kajaus siirtymässä uudelle omistajalle”

  1. mirja kortelainen avatar
    mirja kortelainen

    😉 miksi netistä ei löydy kajauksen matkoja.