Uudet taajuudet kiinnostavat radioita

kirjoittanut

kategoriassa

Liinenne- ja viestintäministeriö -logoRadioyhtiöt ovat esittäneet liikenne- ja viestintäministeriölle lausunnot uusien radiotaajuuksien käyttöönotosta. Lausuntojen tuli olla perillä ministeriössä viimeistään 31.10.2012 kello 12. Lausuntopyynnöissä yhtiöt esittävät sekä nykyisten kuuluvuusalueiden laajentamista että uusien radioasemien perustamista. Eniten kuuluvuusalueitaan ovat halukkaita laajentamaan Sanoma Entertainment Oy (Radio Aalto ja Radio Rock), SBS Finland Oy (Radio City), NRJ Finland Oy (Radio Nostalgia ja Radio NRJ) ja Järviradio Oy.

Uusia paikallisia tai alueellisia radioita haluavat perustaa Kevyt Kanava Oy, Mediatakojat Oy, Järvi-Savon Viestintä Oy, Kustannusliike Aluelehdet Oy ja Oy Najaros Ab. Radio SUNin taustayhtiö Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy ja SUN Helsikinä pyörittävä Beafina Oy ilmaisevat kiinnostuksensa kaikista Viestintäviraston haettaviksi asettamista taajuuksista. Myös Mediatakojat haluaisi perustaa lisää paikallisradioita.

Taajuustaistoa Satakunnassa ja Pirkanmaalla

Järviradion tavoitteena on yhtenäistää Alajärven, Jyväskylän ja Seinäjoen ohjelmistoluvat ja saada pitkäaikaiset toimiluvat niille alueille, joilla asema toimii teknisten radiolupien varassa. Järviradion kumppani Oy OCAB Ab ilmaisee halunsa saada ohjelmistolupa nykyiselle, Sata-Hämeen ja Tampereen seudun lähetysverkolleen sekä laajennusluvan Poriin. Myös Iskelmä Sastamalaa luotsaava Kustannusliike Aluelehdet Oy tähyää Porin mainosmarkkinoille uudella radioasemalla. Porin taajuuksista on kiinnostunut myös Radio Ramona.

Suunnittelupöydällä on näiden lisäksi Iskelmän asemia Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä pyörittävän Järvi-Savon Viestintä Oy:n uusi paikallisradio. Samoja apajia kalastelee myös SBS Finland, jonka tavoitteena on laajentaa Radio Cityn kuuluvuusaluetta. City halutaan lisäksi Lahteen, Lappeenrantaan ja Poriin. Nykysille Cityn paikallisasemille yhtiö hakee lisätaajuuksia.

Radio Kajauksen maalina on Rovaniemi, jossa asema ei kuulu kunnolla. Kajaus kuuluu Rovaniemen itäpuolella Pyhätunturin taajuudella.

Joensuuhun uusi radio?

Iskelmä Rexin ja Oi fm:n taustayhtiö kaipaa kolmatta radioasemaa Joensuun uudelle taajuudelle. Asema suuntaisi ohjelmansa yli 50-vuotiaille kuuntelijoille. Savon eri taajuuskokonaisuuksia tähyää Kevyt Kanava Oy, joka jäi Iskelmä Mikkelin ja Järviradion tavoin rannalle, kun valtioneuvosto myönsi lokakuussa paikallisradioluvan Mikkeliin. Lupa meni Radio Porin taustayhtiölle Mediatakojat Oy:lle.

Porilaiset haluavat vahvistaa Radio Porin kuuluvuutta Kankaanpään ja Ikaalisten suunnalla. Samaa aluetta kärkkyy NRJ:n Radio Nostalgia, jolla on laajenemishaluja myös muualla. Nelosen radioperheeseen kuuluvat Radio Rock ja Radio Aalto halajavat laajempaa kuuluvuusaluetta. Radio Aallolle kokonaan uusi paikkakunta olisi Rovaniemi.

Radio Dei pyrkii vakinaistamaan Espoon taajuuden 103,1 MHz. Tällä taajuudella Dei lähettää teknisellä luvalla 50 watin teholla. Deille kelpaisi lisäksi kolme uutta taajuutta, joita ei ole tämänkertaisella Viestintäviraston listalla. Uusia alueita olisivat Kristiinankaupunki, Vaasa ja Haapavesi.

Yleisradiolle on luvattu myöntää neljä uutta taajuutta. Ylen omassa lausunnossa yhtiö kaipaa lisäkuuluvuutta Yle Puheelle.

Alla olevassa taulukossa on tarkemmat tiedot yhtiöistä, jotka ovat tiedustelleet taajuuksia liikenne- ja viestintäministeriöstä. Taajuuksien uudet käyttäjät ratkeavat myöhemmin.

Radioyhtiö
Paikkakunta
Taajuus (MHz)
Lisätiedot
SBS Finland Oy
Radio City Helsinki Lahti 87,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Helsinki Lohja 104,8 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Helsinki Porvoo 104,8 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
Radio City Jyväskylä Pihtipudas 101,3 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Oulu Kuusamo 107,1 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Oulu Rovaniemi 99,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Tampere Janakkala 88,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Tampere Parkano 99,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Turku Jokioinen 94,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Turku Loimaa 104,9 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio City Kaakko Lappeenranta 89,5 Uusi asema
Radio City Kuopio Kuopio 95,6 Uusi asema
Radio City Kuopio Nilsiä 89,7 Uusi asema
Radio City Pori Pori 100,0 Uusi asema
Radio City Savo Juva 96,2 Uusi asema
Radio City Varkaus Varkaus 104,0 Uusi asema
Sanoma Entertainment Finland Oy
Radio Rock Kerimäki 107,1 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Kokkola 103,4 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Kuusamo 107,1 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Lappeenranta 89,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Lohja 104,8 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Loimaa 104,9 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Orivesi 89,3 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Parkano 99,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Pihtipudas 101,3 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Rock Varkaus 104,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Aalto Lieksa 92,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Aalto Rovaniemi 105,1 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Oy
Järviradio Jyväskylä jne. 91,3 jne. Siirto taajuuskokonaisuuteen Alajärvi
Järviradio Seinäjoki jne. 99,1 jne. Siirto taajuuskokonaisuuteen Alajärvi
Järviradio Helsinki 98,5 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
Järviradio Janakkala 88,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Kannus 92,7 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Kaustinen 103,7 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Kokkola 96,7 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Pietarsaari 94,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Riihimäki 104,9 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
Järviradio Tampere 89,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Turku 88,0 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
Järviradio Vaasa 103,0 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
NRJ Finland Oy
Radio Nostalgia Janakkala 88,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Joensuu 88,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Jokioinen 94,6 Kuuluvuusalueen laajennus (tai Loimaa)
Radio Nostalgia Juva 96,2 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Karjalohja 100,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Kuopio 95,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Lahti 87,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Lappeenranta 89,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Lohja 104,8 Kuuluvuusalueen laajennus (ensisijaisesti Karjalohja)
Radio Nostalgia Loimaa 104,9 Kuuluvuusalueen laajennus (tai Jokioinen)
Radio Nostalgia Parkano 99,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Pori 89,9 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Uusikaupunki 105,7 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Nostalgia Varkaus 104,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio NRJ Kittilä 107,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio NRJ Nilsiä 89,7 Kuuluvuusalueen laajennus
Kristillinen Media Oy
Radio Dei Espoo 103,1 Tekninen lupa –> ohjelmistolupa
Kustannusliike Aluelehdet Oy
Pori 100,0 Uusi asema
Kevyt Kanava Oy
Juva 96,2 Uusi asema (paikallinen tai alueverkko)
Kuopio 95,6 Uusi asema (paikallinen tai alueverkko)
Nilsiä 89,7 Uusi asema (paikallinen tai alueverkko)
Varkaus 104,0 Uusi asema (paikallinen tai alueverkko)
Mediatakojat Oy
Radio Pori Ikaalinen 91,2 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Pori Parkano 99,6

Kuuluvuusalueen laajennus

Useita Useita Uusia paikallisradioita
Beafina Oy
SUN Helsinki Kaikki Kaikki
Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy
Radio SUN Kaikki Kaikki
Järvi-Savon Viestintä Oy


Juva 96,2 Uusi asema
Kerimäki 107,1 Uusi asema
Varkaus 104,0 Uusi asema
Oy OCAB Ab
Järviradio Pirkanmaa Ikaalinen 91,2 Tekninen lupa –> Ohjelmistolupa (tai Hämeenkyrö)
Järviradio Pirkanmaa Kankaanpää 100,7 Tekninen lupa –> Ohjelmistolupa
Järviradio Pirkanmaa Parkano 99,6 Tekninen lupa –> Ohjelmistolupa
Järviradio Pirkamaa Pori 100,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Järviradio Pirkanmaa Tampere 89,0 Tekninen lupa –> Ohjelmistolupa
Oy Najaros Ab
Joensuu 88,7 Uusi asema
Oi fm Lieksa 92,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Kainuun Paikallisradio Oy Kajaus
Radio Kajaus Rovaniemi 99,5 Kuuluvuusalueen laajennus
Paikallisradio Ramona Oy
Radio Ramona Pori 100,0 Kuuluvuusalueen laajennus
Radio Ramona Pori 89,9 Kuuluvuusalueen laajennus
Yleisradio
Yle Puhe Hämeenlinna 98,2 Kuuluvuusalueen laajennus
Yle Puhe Loimaa 102,6 Kuuluvuusalueen laajennus
Yle Puhe Raahe 106,5 Kuuluvuusalueen laajennus

Mediamonitori – LVM