Työryhmä selvittämään Ylen tehtävää

kirjoittanut

kategoriassa

LVM-logoLiikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävä on arvioida Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmä selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa sekä rahoituksen tasoa. Ryhmän tulisi myös arvioida eduskunnan omistajaohjauksen toteutustavat yhtiössä.

Työryhmä arvioi myös Yleisradion asemaa ja merkitystä kotimaisilla mediamarkkinoilla. Arvoitavana on myös yhtiön merkitys demokratian, sananvapauden sekä viestinnän monipuolisuuden ja riippumattomuuden kannalta. Työryhmän puheenjohtajana toimii Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen. Työryhmään kuuluvat liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin lisäksi yksitoista kansanedustajaa eri puolueista.

Työryhmän toimintakausi päättyy 31. toukokuuta 2016.

Mediamonitori – LVM