Uudistuksia Ylen alueuutistoiminnassa

kirjoittanut

kategoriassa

Yle-logoYle perustaa uuden uutis- ja ajankohtaistoiminnan keskuksen Tampereen Mediapolikseen. Uuten keskukseen tulevat Yle Tampereen aluetoimitus, Tampereella sijaitseva Ylen ajankohtaistoimitus sekä alueellisten tv-uutisten tekninen tuotanto Uudenmaan uutisia lukuun ottamatta. Mediapolikseen sijoittuvia työntekijöitä johtaa Yle Tampereen päällikkö Sinikka Tuomi. Tuomi aloittaa Pirkanmaan päällikkönä 22. huhtikuuta.

Uudistuksen myötä alueellisten tv-uutisten määrä kasvaa. Suunnitelmissa on aloittaa omat uutiset Pirkanmaalle ja Hämeeseen. Nykyiset Tampereelta lähetettävä Hämeen uutiset kattavat Kanta-Hämeen, Pirkanmaan sekä Päijät-Hämeen alueet. Oulussa tuotettavat Pohjois-Suomen uutiset pilkotaan niin ikään kahteen osaan, Lapin uutisiin ja Pohjois-Suomen uutisiin.

Alueuutisten koostaminen ja lähettäminen keskitetään uuteen Mediapolikseen rakennettavaan yksikköön. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että paikallisten tv-uutisten sisällöt tuotetaan alueellisesti, mutta uutiset lähetetään keskitetysti Tampereeelle rakennettavasta Mediapolis-studiosta.

– Aluetoimitukset ovat Ylessä tärkeässä roolissa. Nyt tehdyt päätökset osoittavat, että yhtiössä halutaan edelleen vahvistaa alueellista läsnäoloa ja Suomen näkymistä kokonaisena, Tuomi summaa.

Mediamonitori – Yle