| Mediamonitori aloittaa median seuraamisen |
| Uutiset - Tiedotteet |
| Kirjoittanut Mediamonitori |
| 03.01.2009 12:00 |
|
Sivuston takana on toimintansa lopettaneen Hukala.netin entisiä toimittajia. Myös osa sisällöistä siirtyy toimittajien mukana uuden sivuston käyttöön. – Mediamonitori syntyy Hukala.netin raunioille, mutta näen sen kuitenkin uutena sivustona. Jo heti alkuun joitakin siirtyneitä sisältöjä on päivitetty ja uutena tarjoamme mm. uutissähkeosion, jossa nostetaan esiin aiheita, joita ei ennen uutisoitu. Kehitystä jatketaan edelleen. Uuden sivuston nimi kuvaa hyvin sisältöämme, median monitoroimista eli seuraamista. Mediamonitoria tehdään erityisesti media-alalla toimiville sekä yhteistyötä kanssamme tekeville alan harrastajille, kertoo Mediamonitorin ylläpitäjä Otto Metsähukala. Mediamonitori pyrkii erottumaan edukseen asialinjalla. Faktat kerrotaan faktoina eikä seassa tarjota arvailuja tai mielipiteitä. – Mielestämme sivuston tulee tarjota mahdollisimman hyödyllistä ja oikeaa tietoa. Toki veikkauksille ja mielipiteillekin on oma paikkansa, mutta se on pääasiassa keskustelufoorumi. Tähän tarjoamme sekä itsellemme että käyttäjillemme alustaksi Mediamonitori Purkin, jossa sana on vapaa. Purkkia valvotaan kuitenkin säännöllisesti, jotta viestittely ei mene hyvän maun vastaiseksi. Keskustelufoorumin lisäksi kaivattu kuunteluloki ja kanavien historia-artikkelit löytyvät sivustolta, Metsähukala jatkaa. Mediamonitori tekee yhteistyötä lyhyt- ja keskiaalloilla toimivan Scandinavian Weekend Radion kanssa. SWR Mediamonitori -uutiskatsaus kuullaan radion lähetyksessä jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Ääniuutiset ovat kuunneltavissa reilun vuorokauden viiveellä myös Mediamonitorin omalta sivustolta. Mediamonitori aloittaa toimintansa viikon 2 aikana osoitteessa www.mediamonitori.fi.
Lisätietoja: |