| Talviolympialaiset teräväpiirtona antenniverkossa |
| Uutiset - Televisio |
| Kirjoittanut Otto Metsähukala |
| 14.01.2010 20:58 |
|
– Tarvittavilla ominaisuuksilla varustettuja laitteita on myyty kodinkoneliikkeissä vuoden verran. Monessa kodissa, johon on viime vuonna hankittu uusi televisio tai digiboksi, koelähetykset nähdään ilman lisähankintoja. Osoitteesta riippuen antennin suuntaus voi kuitenkin olla tarpeen, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen. Olympialaislähetykset ovat vielä nykyisen DVB-T -standardin mukaisia, mutta loppuvuonna alkavien kaupallisten teräväpiirtolähetysten katseluun vaaditaan DVB-T2 -vastaanotin eli käytännössä uusi digiboksi. Sama televisio ja antenni riittävät jatkossakin. DNA uskoo DVB-T2 -vastaanottimien tulevan markkinoille lähempänä kaupallisten HDTV-lähetysten alkua. Teräväpiirtokäyttöön osoitetut taajuudet ovat VHF-alueella, jota käytettiin analogisissa televisiolähetyksissä. – Monen antennitalon katolta löytyy vielä vanha VHF-antenni, jonka uudelleensuuntaus- tai uusimistarve on hyvä selvittää etukäteen. Antenniasennuksissa on suositeltavaa käyttää paikalliset olosuhteet tuntevaa antenniurakoitsijaa, toteaa toiminnanjohtaja Tauno Hovatta Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:stä. Teräväpiirtolähettimet sijaitsevat Lahden Radiomäellä, Helsingin Oulunkylässä, Tuusulan Hyrylässä, Espoon Korpilammella ja Espoonkartanossa. Näkyvyysalue kattaa noin neljänneksen Suomen antennitalouksista. Koelähetykset tapahtuvat 12.2.-28.2.2010 kanavapaikalla 250. Jo ennen varsinaisia lähetyksiä näytetään testikuvaa, jotta vastaanottovalmius on helppo varmistaa. Lahdessa testikuva ilmestyy ruutuun 25.1. ja pääkaupunkiseudulla helmikuun alussa. Näkyvyysaluekartat, lista yhteensopivista päätelaitteista sekä tarkemmat tekniset lähetystiedot löytyvät DNA:n verkkosivuilta. Mediamonitori |